Siirry pääsisältöön
Monikielinen ohjaaja, Kankarepuiston peruskoulu

Hakuaika päättyy 31.7.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme venäjän kielen taitoista monikielistä ohjaajaa perusopetukseen.

Haemme venäjän kielen taitoista monikielistä ohjaajaa perusopetukseen.

Ohjaajan tehtävänä on maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osallisuuden vahvistaminen sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön tukeminen.

Ohjaaja tukee oppilaiden opintojen etenemistä ja hyvinvointia yhdessä koulun muun henkilöstön kanssa. Ohjaus sisältää muun muassa oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimista, oikeanlaisen tuen piiriin ohjaamista sekä yhteistyötä perheiden kanssa. Opetus ja opinto-ohjaus eivät kuulu ohjaajan työtehtäviin.

Ohjaaja työskentelee itsenäisesti sekä yhteistyössä koulun henkilöstön ja muiden monikielisten ohjaajien kanssa. Lisäksi ohjaaja kehittää yhteistyötä järjestöjen ja muiden Helsingin kaupungin toimijoiden kanssa. Ohjaajan edellytetään myös kehittävän tehtävänkuvaansa aktiivisesti. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä vahvaa oma-aloitteisuutta.

Ohjaajan pääkoulu on työsuhteen alkaessa Kankarepuiston peruskoulu. Ohjaaja toimii tarvittaessa konsultoivasti myös muiden koulujen tukena.

Koulun loma-aikoina monikielisen ohjaajan työskentelypaikka voi muuttua ja kesällä työhön sisältyy Tervetuloa Perheet -toiminta.

Miksi meille töihin?

Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!

Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.

Kelpoisuusehto:

Soveltuva korkeakoulututkinto, esimerkiksi sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkinto.

Hyvä suomen kielen ja venäjän kielen suullinen ja kirjallinen taito.

Työsuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Lisäksi edellytämme kokemusta lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä.
Luemme eduksi monipuolisen kielitaidon, kokemuksen verkostoyhteistyöstä, kaupungin ohjaus- ja palvelujärjestelmien tuntemuksen sekä omakohtaisen kokemuksen opinnoista Suomessa.

https://www.hel.fi/peruskoulut/fi/koulut/kankarepuiston-peruskoulu/

rehtori Jane Majanen
jane.majanen@hel.fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kankarepuiston peruskoulu

Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!

Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.

Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!

Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!

Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii

Jakomäenpolku 6

Helsinki 00770

Tutustu työnantajaan
Helsingin kaupunki
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kankarepuiston peruskoulu
KASKO-01-481-2617.7.2026 klo 10:00 - 31.7.2026 klo 16:00Määräaikainen työsuhde12.8.2026 - 18.12.2026KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimusTasopalkka 3087,59 €/kk + mahdollinen kokemuslisä max. 8 % (KVTES)
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Helsingin kaupunki
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Kankarepuiston peruskoulu
KASKO-01-481-2617.7.2026 klo 10:00 - 31.7.2026 klo 16:00Määräaikainen työsuhde12.8.2026 - 18.12.2026KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimusTasopalkka 3087,59 €/kk + mahdollinen kokemuslisä max. 8 % (KVTES)
Sinulle suositellut työpaikat