Sodankylän kunnan perusopetuksessa julistetaan haettavaksi ajalle 26.11.2024-31.5.2025 voimassa oleva matemaattisten aineiden tuntiopettajan määräaikainen sijaisuus. Tehtävään sisältyy matematiikan, kemian ja fysiikan opetusta vuosiluokille 7-9.
Tähtikunnan koulu on noin 640 oppilaan yhtenäiskoulu, jonka yläluokilla on noin 230 oppilasta ja henkilökuntaa noin 80. Koulussa on erityisopetuksen pienryhmiä.
Aloitimme elokuussa 2022 koulunkäynnin uudessa Sodankylän monitoimikeskuksessa.
Hakijalta edellytetään hyvää ammatillista osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja, kehitysmyönteisyyttä sekä erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista. Lisäksi edellytetään tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hallintaa.
Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen kelpoisuus. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta.
Valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 3 kk:n koeaikaa.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Palkkauksessa huomioidaan Sodankylän kunnan palkkausohjeet ja tällä hetkellä kelpoisuusehdot täyttävän opettajan tehtäväkohtainen palkka on 3351,10€ (40304005). Lisäksi tehtävään valitulle maksetaan 200 €/kk rekrytointilisää sopimuskauden ajan.
Sodankylän kunta käyttää sähköistä rekrytointijärjestelmää, joten hakemus tulee tehdä Kuntarekry-palvelun kautta.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/matemaattisten-aineiden-tuntiopettaja-623333/
- Sodankylän kunta, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 623333
- 26.11.2024-31.5.2025
- OVTES
- 2.10.2024 13:34 - 20.10.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritLappiSodankyläKunta
Rehtori Ari Arvola, 040 175 7990, ari.arvola@sodankyla.fi
Apulaisrehtori Jake Suopanki, 040148 4665, jake.suopanki@sodankyla.fi
Sodankylä sijaitsee keskellä Lappia hyvien liikenneyhteyksien varrella. Alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Pyhätunturin, Luoston ja Kommatin laskettelukeskukset sekä useita hiihto- ja retkeilyreittejä ja vaellusmahdollisuuksia. Taajamassa on tarjolla lukuisia liikunta- ja kulttuuriharrastuksia. Kunnassa sijaitsevat laajat valtionmaat, joet ja tekoaltaat antavat hyvät edellytykset metsästys- ja kalastusharrastuksiin. Moottorikelkkareittejä löytyy alueelta runsaasti.
Työnantaja tarjoaa käyttöösi myös E-passiedun.
Sijainti
Unarintie 33
99600 Sodankylä