Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Näytä lisää

Matemaattisten aineiden tuntiopettajaksi viransijaisuuteen, hakuaikaa jatkettu

Sodankylän kunnan perusopetuksessa julistetaan haettavaksi määräajalle 30.9.2024-31.5.2025 voimassa oleva matemaattisten aineiden tuntiopettajan virka Tähtikunnan koulussa.

Tähtikunnan koulu on n. 640 oppilaan yhtenäiskoulu, jonka yläluokilla on noin 230 oppilasta ja koulussa henkilökuntaa noin 80. Koulussa on erityisopetuksen pienryhmä.

Aloitimme elokuussa 2022 koulunkäynnin uudessa Sodankylän monitoimikeskuksessa.

Tehtävään sisältyy matematiikan, kemian ja fysiikan opetusta yläkoulussa.

Hakijalta edellytetään vahvaa ammatillista osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja, kehitysmyönteisyyttä sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista. Lisäksi edellytetään tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hallintaa.

Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukainen kelpoisuus. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta.

Valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Sodankylän kunta käyttää sähköistä rekrytointijärjestelmää, joten hakemus tulee tehdä Kuntarekry-palvelun kautta.

Yhteystietomme

rehtori Ari Arvola 040 175 7990
apulaisrehtori Jake Suopanki 040 148 4665

Tietoa organisaatiosta

Sodankylä on luonnonläheinen, yhteisöllinen ja rohkea Lapin tähtikunta, joka sijaitsee ihanteellisesti keskeisellä paikalla, Lapin sydämessä. Me Sodankylän kunnassa haluamme edistää kanssasi uutta työkulttuuria ja kutsumme sinut osaksi lämminhenkistä yhteisöämme. Työyhteisönä olemme rento, ja meillä kuplii lempeä huumori. Työnantajana panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja jaksamiseen. Sodankylässä on hyvä kasvaa, elää, asua, työskennellä ja harrastaa.

Sijainti
Unarintie 33
99600 Sodankylä

  • Sodankylän kunta - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
  • Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryä päivitetään 16.9. klo 17 - 22 välisenä aikana. Katkon aikana et pääse kirjautumaan omaan profiiliisi tai lähettämään työhakemuksia.