Luokanopettajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen - Jyväskylän kaupunki

Luokanopettajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen - Jyväskylän kaupunki

Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.

Tule työskentelemään noin tuhannen opettajan osaavaan ja ammattitaitoiseen yhteisöön.

Jyväskylän kaupunki hakee

PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAA

vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 6.8.2019 - 31.1.2020 Huhtasuon yhtenäiskouluun.

Huhtasuon yhtenäiskoulussa toimivat yleisopetuksen vuosiluokat 1.-9. sekä 11 vaativan erityisen tuen ryhmää. Koulussa on yli 800 erilaista oppijaa. Koulun opetustilat ja -välineet ovat uudet ja nykyaikaiset.

Kelpoisuusehto on asetuksen 986/1998 mukainen. Hakijalle eduksi katsotaan valmiudet opettaa käsityötä ja kokemus teknisen työn laitteiden käytöstä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES).

Lisäksi hakijan on täytettävä seuraava ehto:
Vuorotteluvapaan sijaiseksi tulee palkata TE-toimistossa työttömänä työnhakija oleva henkilö. Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana tai alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi (1 päivän työttömyys ennen sijaisuutta riittää) tai joka on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias (1 päivän työttömyys ennen sijaisuutta riittää).

Tehtävässä käytetään koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikostaustaote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi
http://www.jyvaskyla.fi/opetus

rehtori Kirsi Kallionpää, puh. 014 266 4657
sähköposti etunimi.sukunimi@jkl.fi

Perusopetus
Osoite: 40100 Jyväskylä

Lähes 142 000 asukkaan vireä ja nuorekas Jyväskylä on muuttajien suosikki. Viihtyisä asuinympäristö, luonto, tiivis kaupunkikeskusta, erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja monimuotoinen kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonta luovat hyvän elämän puitteet. Vietä elämäsi parasta aikaa Jyväskylässä, keskellä Suomea!

Tutustu työnantajaan