Haemme luokanopettajaa Malmin peruskoulun yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoon.
Haemme luokanopettajaa Malmin peruskoulun yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoon. Kyseessä on avoimen viran hoitaminen. Mikäli sinulta löytyy taitoa ja osaamista oppilaan kasvun tukemiseen, saatat hyvinkin olla etsimämme osaaja. Katso Instagramista @malmin.peruskoulu, mitä kiinnostavaa meillä tapahtuu!
Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän Malmin peruskoulussa, jossa pääset työskentelemään innostavassa ja monitoimijaisessa työympäristössä. Tehtävä sijoittuu Pohjolan toimipisteeseen vuosiluokalle 1. Pohjolassa oppilaat opiskelevat vuosiluokalla 1-4. Perustehtävämme on tarjota oppilaille myönteistä oppimisasennetta tukeva virikkeellinen kasvuympäristö ja mahdollisuuksia tutkivaan oppimiseen.
Malmin peruskoulu on lähikoulu, missä tarjotaan laadukasta perusopetusta. Meillä on hyvä tekemisen meininki ja työstään innostunut porukkamme tukee osaamisen kehittämistä. Oppilaita Malmin peruskoulussa on 777 ja opettajia sekä ohjaajia yhteensä 86. Koulussamme voi opiskella ensimmäiseltä luokalta lähtien kaksikielisessä suomi-englanti opetuksessa.
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen! Tarjoamme myös suuren työnantajan kattavat henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin, liikunta- ja kulttuuriedun sekä henkilöstöliikunnan kattavan valikoiman. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana täällä: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Lisätietoja
https://www.hel.fi/peruskoulut/fi/koulut/malmin-peruskoulu/malmin-peruskoulu
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luokanopettaja-malmin-peruskoulu-kasko-01-1349-24/
- Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Malmin peruskoulu
- TyöpaikkaMääräaikainen
- KASKO-01-1349-24
- 7.1.2025-30.6.2025
- OVTES
- 20.11.2024 09:00 - 4.12.2024 16:00
- UusimaaHelsinkiKunta
rehtori Lasse Latomäki
040 673 7715
lasse.latomaki@hel.fi
Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut!
Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!
Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa @HelsinkiOppii
Sijainti
Talvelantie 1
00700 Helsinki