Siirry pääsisältöön
Liikunnanohjaaja uimahalliin

Hakuaika päättyy 31.8.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Hae meille liikunnanohjaajaksi!

Haemme liikunnanohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.10.2026 alkaen (tai sopimuksen mukaan) Rauman uimahalliin.

Uimahalli on osa Karin kampusta, joka on vuonna 2024 valmistunut liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskus. Kampukseen kuuluvat uimahallin lisäksi liikuntasali, Hj. Nortamon peruskoulu, kansalaisopisto, musiikkiopisto ja nuorison kokoontumistila.

Liikunnanohjaajana tehtäviisi kuuluu
● uinninvalvontaa
● tarvittaessa liikuntaryhmien ohjausta
● muita tehtäväalueeseen liittyviä tehtäviä
● vuorotyötä sisältäen viikonloppuvuoroja.

Arvostamme
⭐ mahdollisuutta joustaa työajoissa
⭐ hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alempi korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto tai ammatillinen perustutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta. Järjestämme tarvittaessa lisäkoulutusta.

Tarjoamme
▶ nykyaikaisen työympäristön Karin kampuksessa
▶ avoimen, vuorovaikutuksellisen ja yhdessä tekemisen ilmapiirin
▶ henkilöstön hyvinvoinnista välittävän ja aktiivisesti kehittyvän organisaation
▶ viihtyisän ja sujuvan arjen merellisessä kulttuurikaupungissa.

Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat määräytyvät KVTES:n mukaan.

Hakemus tulee jättää ensisijaisesti sähköisessä järjestelmässä (Kuntarekry).

Valitun on esitettävä ennen tehtävän vastaanottamista rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote.

Lisätietoja antaa liikuntatoimenjohtaja Anu Rannikko, p. 0400 672 839, anu.rannikko@rauma.fi

http://www.rauma.fi https://www.rauma.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/karin-kampuksen-uimahalli/

Liikuntatoimenjohtaja Anu Rannikko, p. 0400 672 839, anu.rannikko@rauma.fi

Sivistystoimiala, uimahalli

Rauma on valovoimainen, noin 39 000 asukkaan meri- ja kulttuurikaupunki. Kaupungissa yhdistyvät historia, pitkät perinteet omaava teollisuus sekä vahva yhteisöllisyys. Raumalla elämä on luanikasta eli helppoa, sujuvaa, vaivatonta ja mukavaa – sellaista kuin ihmisellä pitäisi kotonaan olla.

Rauman kaupunki on Satakunnan kolmanneksi suurin työnantaja ja sen palveluksessa on noin 1600 työntekijää. Kaupunkiorganisaatio on jaettu neljään toimialaan: konsernipalvelut-toimiala, sivistystoimiala, elinvoimatoimiala ja tekninen toimiala. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen. Tarjoamme merkityksellisiä työtehtäviä, joilla vaikutamme asukkaiden arkeen sekä koko kaupungin kehittymiseen.

Rauman kaupunki on savuton työpaikka, jossa edistetään terveellistä ja turvallista työympäristöä.

Aittakarinkatu 10

Rauma 26100

Tutustu työnantajaan
Rauman kaupunki
Sivistystoimiala, uimahalli
RAU-25-108-2616.8.2026 klo 00:01 - 31.8.2026 klo 15:00Vakinainen1.10.2026noin 2487,62 eur/kk + mahdolliset KVTES:n mukaiset työkokemuslisät
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Rauman kaupunki
Sivistystoimiala, uimahalli
RAU-25-108-2616.8.2026 klo 00:01 - 31.8.2026 klo 15:00Vakinainen1.10.2026noin 2487,62 eur/kk + mahdolliset KVTES:n mukaiset työkokemuslisät
Sinulle suositellut työpaikat
  • Haluamme kuulla kokemuksiasi kuntarekry.fi-sivuston käyttämisestä sivuston sisällön ja toiminnallisuuksien kehittämiseksi. Vastaamalla lyhyeen kyselyyn voit osallistua SuperLahjakortin arvontaan, lisätietoja kyselystä ja arvonnasta löydät kyselylomakkeen alusta! Vastaa kyselyyn tästä.