Hakuaika päättyy 11.10.2026 klo 23:59
Haemme ennakkoluulotonta, vastuullista sekä ripauksen huumoria omaavaa lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen Tammenlehvän asumisyksikköön.
Tammenlehvän asumisyksikössä on kolme ryhmäkotia, joissa asuu yhteensä 45 ympärivuorokautisen hoidon asukasta. Asumisyksikkö sijaitsee Petsamossa, lähellä Kaupin ulkoilumaastoja. Toteutamme hoitoa ja hoivaa niin, että asukkaamme voivat kokea elämänsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.
Moniammatillista tiimiämme kuvaa kehitysmyönteisyys ja avoimuus. Kunnioitamme asukkaiden itsemääräämisoikeutta ja haluamme tarjota heille oman näköisen vanhuuden. Olet tärkeä henkilö asukkaidemme arjessa. Teet hoivatyötä täydellä sydämellä siten, että asukkaiden elämä on toiminnallista ja heidän omiin toiveisiinsa perustuvaa.
Lähihoitajana tehtäväsi sisältyy asiakkaan arjessa ja päivittäisissä toimissa avustaminen ja ohjaaminen, lääkehoito sekä toimintakyvyn tukeminen palvelu- ja hoitosuunnitelman mukaisesti. Tuet asiakkaiden hyvinvointia sekä mahdollistat mielekkään arjen. Teet lisäksi työssäsi RAI-arviointeja.
Miksi hakea meille?
✨Meillä sinun ei tarvitse työskennellä yksin, sillä työpari on aina tarvittaessa lähettyvillä.
✨Käytössämme on autonominen työvuorosuunnittelu, joten voit suunnitella ja vaikuttaa omiin työvuoroihisi.
✨Tuemme osaamisesi kehittymistä huomioimalla vahvuutesi ja kiinnostuksen kohteesi mm. tehtävänkuvan vastuualueiden määrittämisessä.
✨Meillä pääset osaksi mukavaa ja joustavaa työyhteisöä, jossa on avoin ilmapiiri.
✨Tarjoamme hyvät työsuhde-edut kuten vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla, työnantajan lounasedun ja tyhy- sekä Virkisty Vapaalla ry:n toimintaa.
Millaista lähihoitajaa etsimme?
❤️ Olet nimikesuojattu lähihoitaja (sosiaalihuolto) tai perushoitaja.
❤️ Puhut ja kirjoitat sujuvasti suomea.
❤️ Sinulla on asiakaslähtöinen ajattelutapa, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kehittämismyönteisyyttä.
❤️ Olet suorittanut LOVe-lääkehoidon verkkotestit hyväksytysti ja sinulla on hygieniapassi.
❤️ Sinulla on aikaisempaa kokemusta RAI-arvioinneista.
Aloitus tehtävässä 26.10.2026 tai sopimuksen mukaan. Työaika on kokoaikatyö, keskimäärin 38 h 15 min/vk. Työhön sisältyy aamu-, ilta- ja yövuoroja. Koeaika on kuusi kuukautta. Sinun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 4 momentin mukainen rikosrekisteriote sekä sinulla tulee olla voimassa oleva tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja.
Tervetuloa huipputiimiimme mukaan! Jätä hakemuksesi Kuntarekryssä heti, haastattelemme hakijoita jo hakuajalla.
Palkan lisäksi maksetaan työkokemuslisää, joka on kolme prosenttia viiden työvuoden jälkeen ja kahdeksan prosenttia kymmenen työvuoden jälkeen. Myös saman alan työ toisella työnantajalla luetaan mukaan. Työvuosien perusteella lasketaan lisäksi vuosilomat, joita on mahdollista ansaita jopa 38 päivää eli noin 7,5 viikkoa vuodessa. Työkokemuslisä ja vuosilomat määräytyvät kulloinkin voimassa olevien virka- ja työehtosopimusten mukaisesti.
Lisätietoja tehtävästä antaa esihenkilö Kirsi-Maria Harinen, kirsi-maria.harinen@pirha.fi, p. 040 457 0864
Ympärivrk palveluasum. Tammenlehvä Pirha Tre
Pirkanmaan hyvinvointialueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta ja kaikille heille tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita elämän eri vaiheissa. Yhdessä rakennamme asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Sinä ja minä teemme Pirhasta arvostetun, luotettavan ja hyvän paikan työskennellä.
Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule meille tekemään vastuullista työtä. Missä näet oman roolisi pirhalaisena?
Tampere
Ympärivrk palveluasum. Tammenlehvä Pirha Tre
Ympärivrk palveluasum. Tammenlehvä Pirha Tre