Hakuaika päättyy
Lähihoitaja, tule meidän tiimiin tekemään iloista kesää ikäihmisille Kuusamoon! Haemme lähihoitajaa Kuusamon kotikuntoutustiimiin sijaisuuksiin ajalle 28.4.2025 - 31.8.2025.
Lähihoitajan tehtäviin kuuluu asiakkaan kotiutumisen ja kuntoutumisen suunnittelua, päivittäisen terveydentilan ja toimintakyvyn arviointia ja seurantaa. Lähihoitajan tehtävänkuvaan kuuluu asiakkaan kotona tapahtuva voimavaralähtöinen, kuntoutumista edistävä hoitotyö, RAI-arviointien ja tavoitteellisten hoitosuunnitelmien laadinta sekä niiden seuranta ja arviointi, päivittäisessä arjessa avustaminen ja ohjaaminen, lääkehoidon toteutus sekä teknologian hyödyntäminen ja siihen ohjaaminen. Lisäksi työssä korostuu asiakkaan ja hänen lähipiirinsä ohjaaminen kuntoutumisen edistämiseksi, sekä laaja-alainen yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa, mutta työ itsessään on itsenäistä kotikäyntityötä.
Tehtävä edellyttää liikkumista Koillismaan alueella ja voimassa oleva ajokortti ja oman auton käyttö on tehtävän kannalta välttämätön. Työ on kaksivuorotyötä (ma-su).
Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuunottoon sekä kykyä toimia nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Arvostamme työkokemusta ikäihmisten palveluiden kokonaisuudesta ja moniammatillisesta verkostotyöstä, asiakaslähtöistä työskentelyotetta, positiivista asennetta, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsomme myös kokemuksesi muistiasiakkaiden kanssa tehdystä työstä, hyvinvointiteknologian hyödyntämisestä sekä RAI-toimintakykymittarin käytöstä ja kinestetiikasta.
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) mukainen pätevyys tai vastaava aikaisempi pätevyys.
Sijaisuus täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Sijaisuus on haettavana vähintään viiden ilmoituksen julkaisua seuraavan kalenteripäivän ajan.
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämiin terveyden- ja sosiaalihuollon rekistereihin. Lisäksi edellytämme voimassa olevaa lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista kolmen (3) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) mukainen rikosrekisteriote.
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kuukautta kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja antaa vastuuyksikköpäällikkö Liisa Heinikoski, p. 040 620 5124, sähköposti: liisa.heinikoski@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueella työskentelevät 18 500 työntekijää tarjoavat asukkaille entistä yhtenäisempiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan palveluita. Alan ammattilaisille tarjoamme tiiviimmän yhteistyöverkoston ja uuden tavan kehittää palveluita.
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pohde.fi
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.