Hae mukaan ammattitaitoiseen ja Eloisaan joukkoomme!
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan tai sovittaessa määräaikaiseen työsuhteeseen Mikkelin kotihoidon kaakkoiselle alueelle 1.7.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Etelä-Savon hyvinvointialueen kotihoito on jatkuvasti kehittyvä toimintaympäristö, jossa hyödynnetään teknologiaa sekä pilotoidaan erilaisia toimintamalleja ja palveluita. Hyvässä työyhteisössämme on avoin ja keskusteleva kulttuuri ja vahva yhdessä tekemisen meininki. Panostamme työntekijöiden työhyvinvointiin.
Kotihoidon kaakkoisen alueen toimintaympäristö painottuu Graanin, Tuppuralan, Saksalan, Lähemäen ja Launialan alueille ja toimistotilamme sijaitsevat Saimaan rannalla osoitteessa Graanintie 10.
Etsimme joukkoomme yhteistyötaitoista, joustavaa ja kehittämismyönteistä ammattilaista. Sairaanhoidollinen osaaminen katsotaan eduksi. Mahdollistamme lähihoitajillemme vahvan ammatillisen osaamisen täydennyskoulutuksella esimerkiksi näytteenotoissa ja haavanhoidoissa. Sinulla on työssäsi tilannekeskuksen tuki hoidon tarpeen arvioinnissa ja turvallisuusasioissa ympäri vuorokauden. Asiakas on keskiössä kotihoidon työssä ja eri ammattiryhmien yhteistyö mahdollistaa parhaan palvelun asiakkaillemme. Käytössämme on Lifecare- ja Hilkka- tietojärjestelmä sekä RAI-mittari asiakkaan toimintakyvyn arviointiin.
Eloisa tarjoaa yli 60 päivää kestäviin työsuhteisiin etua käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin sekä kahvit, teet ja kaakaot työpaikalla. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen ammatillinen tutkinto. Tehtävässä edellytetään voimassaolevaa ajokorttia sekä oman auton käyttö mahdollisuutta. Eduksi luetaan kotihoidon työkokemus sekä suoritetut LOVE-lääkehoidon verkko-opinnot ja tentit.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. 1.1.2024 alkaen ikääntyneiden kanssa työskentelevän henkilön tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn alkamista yli 3 kk:n palvelussuhteissa (valvontalaki 741/2023 28 §)
https://etelasavonha.fi/tyopaikat/
Lisätietoja antaa palveluesimies Maiju Tarhonen, p. 040 656 7849, maiju.tarhonen@etelasavonha.fi
browser-warning-description
Kuntarekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja ja hyödyllisiä työnhakuvinkkejä. Ota @kuntarekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä, X:ssä ja TikTokissa!