Lähihoitaja (2), Esselunden, Pietarsaari

Hakuaika päättyy  12.7.2024 15:00

Haemme kahta (2) osa-aikaista (80%) lähihoitajan sijaista Pohjanmaan hyvinvointialueelle.

Alkusijoituspaikka on palveluasumisyksikkö Esselunden, joka on muuttanut tilapäisesti Malmin sairaalan tiloihin Pietarsaareen Ähtävän yksikössä tehtävien korjaustöiden vuoksi. Esselunden on ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jossa on 22 asukaspaikkaa.

Työ alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan ja päättyy 31.12.2024.
Työ on kolmivuorotyötä. Myös oppisopimuksella lähihoitajaksi opiskelevat voidaan huomioida haussa.


Kelpoisuusvaatimus:
Lähihoitajan tutkinto tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) tai sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun valtioneuvoston asetuksen (153/2016) mukainen tutkinto.
Tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä.

Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja. Lisäksi valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 § 2. mom. tarkoitettu ote rikosrekisteristä.

Sovelletaan koeaikaa.


Lisätietoja

http://www.pohjanmaanhyvinvointi.fi

Yhteystiedot

Palveluyksikön päällikkö Elisabet Hägglund

puh. 040 352 4845 (arkisin klo 8-16)

elisabet.hagglund@ovph.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, erikoissairaanhoidon palvelut sekä pelastuspalvelut Pohjanmaan maakunnassa. Tutustu työnantajaan