
Hae koulunkäynninohjaajan tehtävään Pitkäjärven kouluun ja liity Kangasalan kaupungin osaavaan, motivoituneeseen ja hyvinvoivaan henkilöstön hyvän piiriin!
Kangasalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi), työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut. Kangasalan kaupungille on toistamiseen myönnetty Hyvän mielen työpaikka -merkki, joka kuvaa tekemäämme työtä henkilöstömme mielen hyvinvoinnin saralla.
Kangasalan kaupungissa on 13 peruskouluyksikköä ja lukio. Kasvatamme juurensa tuntevia, itsetunnoltaan terveitä ja tulevaisuuteen suuntautuvia lapsia ja nuoria, joissa korostuvat suvaitsevaisuus, sivistyneisyys ja kansainvälisyys. Kunnioitamme lasten ja nuorten omia näkemyksiä ja omaa kokemusmaailmaa.
Haemme Pitkäjärven kouluun koulunkäynninohjaajaa vakinaiseen palvelussuhteeseen 4.8.2025 alkaen. Tässä tehtävässä koulunkäynninohjaaja työskentelee pääasiassa yleisopetuksen ryhmissä aineenopettajien työparina ohjaten oppilaita, jotka tarvitsevat tukea esimerkiksi oppimisen, keskittymisen tai käytöksen haasteissa.
Toivomme löytävämme yhteisöön koulunkäynninohjaajaa, jolla on erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, sopivasti joustavuutta sekä ratkaisukeskeistä ammatillista osaamista. Odotamme tehtävään valittavalta tekijältä positiivista ja aloitteellista työotetta sekä valmiuksia omaksua ja ohjata yläkoulun oppisisältöjä. Työkokemus yläkoulusta, oppilaiden ohjaamisesta ja erilaisista tuen tarpeista katsotaan eduksi.
Pitkäjärven koulu on noin 500 oppilaan yläkoulu Kangasalan ja Tampereen rajalla. Koulullamme työskentelee päivittäin noin 60 ammattilaisen monialainen yhteisö oppilaiden hyväksi. Työyhteisössämme vallitsee erinomainen työilmapiiri ja toimintakulttuuri, joten meillä pääset hyvinvoivan työyhteisön jäseneksi sekä tekemään oman osaamisesi ja kiinnostuksesi puitteissa myös monia muita tehtäviä. Pitkäjärven koulun työhyvinvointikyselyssä syksyllä 2024 työhyvinvointi-indeksimme oli 4,5/5 ja suositteluindeksimme 4,6/5.
Työaika palvelussuhteen alussa on 35 h/vko. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTESin mukaan. Tehtäväkohtainen palkka täydellä työajalla (38,25 h/vko) on 2320,00 €. Solmittavaan työsopimukseen tulee lisäehtona palkanmaksun ja työteon keskeytys koulujen kesäkeskeytyksen ajalle lukuun ottamatta kesän ajalle mahdollisesti määrättyä kesälomaa. Työnteko alkaa koulujen kesäkeskeytystä seuraavasta suunnittelupäivästä ennen koulun lukuvuoden alkua.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävässä on koulunkäynninohjaajan/-avustajan ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus.
Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Rekrytointihaastattelut järjestetään alustavasti viikolla 18.
Valitun henkilön on esitettävä rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002).
Tule yhdessä kanssamme tukemaan kangasalalaisten lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, oppimista ja kasvun edellytyksiä!
Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kangasalan-kaupunki/
https://www.kangasala.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/koulut/pitkajarven-koulu/
Lisätiedot
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaaja-kla-02-31-25-1/ Pitkäjärven koulu Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Työsuhde KLA-02-31-25 4.8.2025 alkaen KVTESin mukaan 18.3.2025 08:00 - 17.4.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Pirkanmaa Kangasala Koulunkäynninohjaajat Kunta
Rehtori Tommi Roininen p. 040 620 2315 / tommi.roininen@kangasala.fi
Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. #LiityHyvänPiiriin #TyöpäiväKangasalla
Sijainti
Vatialantie 4A
36240 Kangasala




Kangasalan kaupunki
Työavain KLA-03-11-25
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-1138-21
Kangasalan kaupunki
Työavain 337024
Kangasalan kaupunki
Työavain KLA-02-32-25
Kangasalan kaupunki
Työavain KLA-02-19-25
Kangasalan kaupunki
Työavain KLA-01-1-25