
Muhoksen kunta ilmoittaa haettavaksi 7.4.2025 klo 9.00 mennessä määräaikaiseen työsuhteeseen koulunkäynninohjaajan toimen. Työtehtävä on osa-aikainen 27 tuntia/viikko ajalle 6.8.2025-29.5.2026.
Kelpoisuusehtona koulunkäynninohjaajan, aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan, lasten-, ja nuorten erityisohjaajan, lähihoitajan kelpoisuus (lasten ja nuorten hoito ja kasvatus -koulutusohjelma) tai muu alalle soveltuva koulutus. Tehtävässä eduksi katsotaan myös, mikäli hakijalla on aiempaa kokemusta lasten ja nuorten parissa työskentelystä.
Tehtäviin kuuluu mm. luokassa opettajan työparina toimiminen, oppilaiden tukeminen erilaisissa oppimistilanteissa, toiminnan suunnittelu ja oppimateriaalin valmistaminen.
Haemme ohjaajaa, jolla on kasvatuksellinen ote nuorten ja lasten kanssa työskentelyssä ja reippautta tarttua toimeen. Työ edellyttää myös hyviä vuorovaikutus - ja ihmissuhdetaitoja, joustavaa ja positiivista asennetta.
Tehtävään valitun tulee esittää työnantajalle rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote, mikäli tulee valituksi.
Tehtävässä on 5 kk koeaika.
Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alussa on Muhoksen kunnan Oulujoen koululla.
https://muhos.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/oulujoen-koulu/
Lisätiedot
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaaja-653134/ Muhoksen kunta Osa-aikatyö Työpaikka Määräaikainen Työsuhde Ei etätyömahdollisuutta 653134 6.8.2025-29.5.2026 Palkkaus on kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) mukainen. 24.3.2025 09:00 - 7.4.2025 09:00 Opetus- ja kulttuuriala Pohjois-Pohjanmaa Muhos Koulunkäynninohjaajat Kunta
vt. johtava koulunkäynninohjaaja Sari Karjalainen, p. 0444970456 sari.karjalainen@edumuhos.fi
Muhoksen kunnassa on viisi 0-6-vuosiluokkien sekä yksi 7-9-vuosiluokkien perusopetusta antavaa koulua sekä Oulujoen koulu, joka on erityiskoulu.
Sijainti
Asematie 14
91500 Muhos

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Työavain OSAO-02-126-24
Muhoksen kunta
Työavain 653134
Muhoksen kunta
Työavain 653028
Muhoksen kunta
Työavain 653181
Muhoksen kunta
Työavain 652591