Koulunkäynnin ohjaajaa Kuokkalan yhtenäiskoululle - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupunki hakee koulunkäynnin ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 7.1.2020 alkaen Kuokkalan yhtenäiskoululle.

Työaika tehtävässä on 34 h/vko.

Koulunkäynnin ohjaaja toimii luokassa / luokissa, pienryhmissä tai henkilökohtaisena ohjaajana erilaisissa opetuksen ja kasvatuksen toimintaympäristöissä ohjaamalla ja avustamalla oppilasta. Lisäksi hän voi toimia ohjaajana perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa (Jälkkäri-toiminta) ja/tai kehitysvammaisten ja autististen koululaisten aamu- ja iltapäivä- sekä lomatoiminnassa (VERTTI-toiminta) tai varhaiskasvatuksessa. Työtehtäviin voi kuulua myös koulun järjestelytehtäviä eli ns. vahtimestarin tehtäviä.

Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto, muu vastaavaa koulutus tai muu soveltuva koulutus. Tehtävässä edellytetään kokemusta yläkouluikäisten sekä taustaltaan monikulttuuristen oppilaiden kanssa työskentelystä sekä hyviä tiimityötaitoja.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Tehtävä alkaa 7.1.2020 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi).

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

rehtori Seppo Pulkkinen, puh. 014 266 4681 tai sähköpostitse: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Perusopetus
Osoite: ., 40100 Jyväskylä

Lähes 142 000 asukkaan vireä ja nuorekas Jyväskylä on muuttajien suosikki. Viihtyisä asuinympäristö, luonto, tiivis kaupunkikeskusta, erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja monimuotoinen kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonta luovat hyvän elämän puitteet. Vietä elämäsi parasta aikaa Jyväskylässä, keskellä Suomea!