Siirry pääsisältöön
Korkeakouluharjoittelija, viestintä ja osallisuus

Hakuaika päättyy 5.8.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule korkeakouluharjoittelijaksi Järvenpään kaupungille viestinnän ja osallisuuden tehtäviin!

Järvenpää on noin 47 000 asukkaan kasvava ja kehittyvä kaupunki keskellä Uuttamaata, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Meillä tehdään töitä yhteisöohjautuvasti, kehittämismyönteisellä otteella yhdessä asukkaiden parhaaksi.

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa osallisuuden ja viestinnän tehtäviin viestintä- ja markkinointiyksikköömme.

Harjoittelijana pääset tekemään monipuolisesti viestinnän ja osallisuuden avustavia tehtäviä. Syksyn aikana suunnittelemme ja pilotoimme osallistavaa WhatsApp-kanavaa viestinnän tueksi - vastaavia ratkaisuja on jo käytössä esimerkiksi Riihimäellä ja Nurmijärvellä. Harjoittelija osallistuu tämän kanavan suunnitteluun ja käyttöönottoon.

Osallisuuden kokonaisuudessa pääset mukaan projektikoordinaattorin tyyppisiin valmistelutehtäviin. Näihin kuuluvat muun muassa ihmisvaikutusten arviointiin liittyvän ohjeistuksen valmistelu sekä yhteistyö kaupungin vaikuttamistoimielinten kanssa. Työtehtävät tarkentuvat harjoittelun alussa osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.

Mitä odotamme

Odotamme sinulta yhteiskunnallista työotetta, kiinnostusta viestinnän, osallisuuden ja vaikuttamisen tehtäviin sekä innostunutta suhtautumista erilaisten toimisto-ohjelmien ja sosiaalisen median alustojen käyttöön. Aiempi kokemus viestinnästä katsotaan eduksi. Harjoitteluun voi sisältyä myös projekti- tai opinnäytetyö.

Miksi tulisit meille Järvenpäähän?

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kartuttaa käytännön kokemusta ajankohtaisista viestinnän ja osallisuuden teemoista osana asiantuntevaa ja kannustavaa työyhteisöä. Lisäarvona saat mukavat työtoverit ja huippupomon.

Harjoittelun ajankohta on joustavasti syys-marraskuu, kesto noin 3 kuukautta. Kyseessä ovat viestintäyksikön kiireisimmät ja samalla antoisimmat työkuukaudet. Työtä voit tehdä osittain etänä ja/tai Järvenpään keskustassa Bulevardikorttelilla. Työ sisältänee jonkin verran iltatyötä tapahtumissa tai asukastilaisuuksissa.

Haluatko kuulla lisää?

Lisätietoja tehtävästä antaa Pilvi Kallio-Meriläinen, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi, p. 040 315 3737. Lisätietoja voit tiedustella arkipäivisin 12.6.- 16.6. kello 9-15 ja 30.6. kello 9-15 välisenä aikana.

Hakuaika tehtävään päättyy 5.8.2026 klo 15.00. Lähetä hakemuksesi sähköisesti Järvenpään kaupungin rekrytointijärjestelmän kautta.

Kelpoisuusvaatimukset

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on viestinnän, yhteiskunnallisen alan, yhteisöpedagogiikan tai vastaavat korkeakouluopinnot.

Palvelussuhteen ehdot

  • Harjoittelun ajankohta on joustavasti syys-marraskuu, kesto noin 3 kuukautta
  • Sopimusala KVTES
  • Tehtävä on osa-aikainen 80%, neljänä päivänä viikossa.
  • Tehtäväkohtainen palkka, osa-aikaisuus 80% huomioiden, on 1504,30 euroa/kk. Sen lisäksi voidaan maksaa KVTES mukaista työkokemuslisää (enintään 8 % tehtävän tasopalkasta)
  • Koeaika tehtävässä on puolet määräaikaisen työsuhteen kestosta.
Tutustu meihin työnantajana
https://www.jarvenpaa.fi/yrittaminen-ja-tyo/tyonhakijalle/hae-meille-toihin

Järvenpään kaupunki sitoutuu työnantajana edistämään työyhteisöjen monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Toivomme hakijoiksi henkilöitä erilaisilla taustoilla, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

Pilvi Kallio-Meriläinen, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi, p. 040 315 3737. Lisätietoja voit tiedustella arkipäivisin 12.6.- 16.6. kello 9-15 ja 30.6. kello 9-15 välisenä aikana.

Jokainen työntekijä on oman elämänsä järvenpäähenkilö. Suosimme ketterää kehittämistä ja arjessa oppimista. Vierastamme kaikenlaista kankeutta ja pyrimme poistamaan onnistumisen esteitä valmentavan johtamisen ja itseohjautuvuuden avulla.

Bulevardikortteli, Järvenpää

Järvenpää 04400

Tutustu työnantajaan
Järvenpään kaupunkijake-8854.6.2026 klo 13:00 - 5.8.2026 klo 15:00 Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Järvenpään kaupunkijake-8854.6.2026 klo 13:00 - 5.8.2026 klo 15:00
Sinulle suositellut työpaikat