Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Äänekosken kaupunki hakee vakinaista kirjastovirkailijaa

    Äänekosken kaupunki hakee vakinaista

    KIRJASTOVIRKAILIJAA

    Äänekosken kirjastoverkosto koostuu neljästä toimipisteestä, jotka sijaitsevat Äänekoskella, Suolahdessa, Sumiaisissa ja Konginkankaalla. Kirjastovirkailijan työ edellyttää liikkumista koko Äänekosken alueella, kaikissa kirjaston toimipisteissä.

    Kirjastovirkailijan tehtäviin kuuluvat mm. asiakas- ja tietopalvelu, kokoelmatyö, kirjavinkkaus ja muut lukutaitoa edistävät tehtävät sekä osallistuminen kirjaston viestintään, tapahtumatuotantoon ja hakeutuviin kirjastopalveluihin. Virkailijan työhön kuuluu olla mukana kirjaston palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Tehtäviä voidaan mahdollisuuksien mukaan suunnata myös omien mielenkiinnon kohteiden mukaan.

    Työ edellyttää hyviä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta ja joustavuutta sekä hyviä tietoteknisiä taitoja. Kokemus Aurora-kirjastojärjestelmän käytöstä on eduksi.

    Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu 60 op tai 35 ov tieto- ja kirjastopalvelujen opintoja.

    Työ on vuorotyötä sisältäen ilta- ja lauantaivuoroja sekä työskentelyä yksin.

    Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävä täytetään 6 kk koeajalla. Valitun tulee esittää ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan.

    Haastattelut järjestetään 16.1.2025 Äänekoskella.

    Työ alkaa 3.3.2025 tai sopimuksen mukaan.

    Toivomme hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta.

    Lisätietoja

    http://www.aanekoski.fi

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Äänekosken kaupunki, Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski

    Kirjastotoimenjohtaja Päivi Heinimäki, puh. 020 632 3282
    sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@aanekoski.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Äänekoski on monien mahdollisuuksien kaupunki

    Äänekoski on pohjoisen Keski-Suomen keskuskaupunki ja biokiertotalouden keskittymä, jossa kesyttämätön luonto ja korkea teknologia kohtaavat.

    18 000 asukkaan Äänekoski on moderni ja vireä teollisuuskaupunki Keiteleen eteläpäässä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Kattavat palvelut, monipuolinen kulttuuri- ja urheilutoiminta, toimiva kouluverkosto sekä sujuvat liikenneyhteydet tekevät kaupungista vetovoimaisen ja tarjoavat mahdollisuuden hyvään arkeen. Upea järviluonto on tärkeä osa kaupungin identiteettiä.

    Äänekosken kaupunki on vakaa työnantaja ja vahvan teollisuuden myötä kaupungin työpaikkaomavaraisuus on jatkuvasti yli 100 prosenttia. Henkilöstöä kaupunkikonsernin palveluksessa on noin 850 henkilöä. www.aanekoski.fi

    Sijainti
    Hallintokatu 4
    44100 äänekoski

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Äänekosken kaupunki

    TaloussihteeriHakuaika päättyy12.1.202515:00

    Työavain AANE-01-13-24

    Äänekosken kaupunki

    Varhaiskasvatuksen pedagoginen asiantuntijaHakuaika päättyy24.1.202516:00

    Työavain AANE-02-13-24

    Äänekosken kaupunki

    Nuorten työpajaohjaaja (2 tointa)Hakuaika päättyy26.1.202523:59

    Työavain AANE-02-12-24

    Äänekosken kaupunki

    KirjastovirkailijaHakuaika päättyy9.1.202515:00

    Työavain AANE-03-2-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.