Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme Alavieskan kuntaan kirjastotoimenjohtajaa osaksi toimivaa ja mukavaa työyhteisöä!

    Tarjoamme monipuolisen ja itsenäisen virkatehtävän Alavieskan kunnassa 1.3.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

    Työtehtäviisi kuuluu kirjastotoimenjohtajan virkatehtävien lisäksi kunnan museotyöstä vastaaminen sekä osittain kunnan kulttuurityöstä vastaaminen yhdessä muiden kunnan työntekijöden kanssa tiiminä. Osallistut myös hankkeisiin kunnassamme ja ylikunnallisesti sekä eri verkostoihin. Pienessä kunnassa toimimme yhdessä ja olet monessa mukana. Työ on säännöllistä virka-aikaa ottaen huomioon kirjaston aukioloajan sekä iltatilaisuudet.

    Hakijalta toivotaan oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työhön, joustavuutta, sekä hyviä yhteistyötaitoja eri ympäristöissä, positiivista kehittämisotetta, laajaa asioiden hahmotuskykyä, aiempaa kokemusta nykypäivän esihenkilötehtävistä sekä kuntasektorin talouden ja hallinnon tuntemusta riittävissä määrin kirjastotoimen kehittämiseen.

    Työssä kanssasi toimivat osaava kirjastohenkilöstö, sivistys- ja hyvinvointipalvelujen esihenkilötiimi ja kunnan muu henkilöstö. Myös kunnan luottamushenkilöt ja kuntalaiset ovat mukana työssäsi. Olet osa yhteisöä.

    Kirjastotoimenjohtajan vaaditaan yleisistä kirjastoista annetun lain 1492/2016 17 §:n mukaisesti virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Huomioitaviksi viran täyttämisessä tulevat myös Suomen perustuslain 731/1999 125.2 §:n mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin. Eduksi luetaan vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

    Koeaika 6kk. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määrittyvät KVTES:n mukaan.

    Sivistys- ja hyvinvointipalvelut voivat myydä kirjastotoimenjohtajan työpanosta enintään kaksi päivää viikossa lähikuntaan, mikäli tästä tehdään myöhemmin sopimus. Työtehtävän alussa virka on on kokoaikaisesti Alavieskassa.

    Me tarjoamme työntekijöillemme
    työsuhdepolkupyöräedun ja vuosittain ePassi-rahan.

    Miltäpä kuulostaa, olisitko sinä etsimämme henkilö?

    Lisätietoja

    https://www.alavieska.fi/vapaa-aika/kirjasto
    https://www.alavieska.fi/

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Tuulia Säkkinen
    sivistys- ja hyvinvointijohtaja
    tuulia.sakkinen(a)alavieska.fi
    044 5395 259, virka-aikana

    Kari Pentti
    kunnanjohtaja
    kari.pentti(a)alavieska.fi
    050 5590 450, virka-aikana

    Tietoa organisaatiosta

    Alavieska on luotettava, ennakkoluulottomasti asumisviihtyvyyteen ja yrittämiseen ratkaisuja löytävä itsenäinen kunta.

    Alavieskan kunta haluaa edistää alavieskalaisten hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä huolehtia alavieskalaisten tarvitsemien palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta kestävällä tavalla.

    Sijainti
    Pokelantie 3
    85200 Alavieska

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Alavieskan kunta

    Tekninen johtajaHakuaika päättyy4.2.202515:00

    Työavain 640390

    Alavieskan kunta

    KirjastotoimenjohtajaHakuaika päättyy2.2.202523:59

    Työavain 639203

    Alavieskan kunta

    Opettajan sijaisuudetHakuaika päättyy31.5.202512:00

    Työavain 626550

    Alavieskan kunta

    Nuorisotoimen iltaohjaaja 14h/vkoHakuaika päättyy6.2.202516:00

    Työavain 641207

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.