Siirry pääsisältöön
Kirjastonhoitaja

Hakuaika päättyy 16.10.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Akaan kaupunginkirjasto hakee kirjastonhoitajaa

Akaan kaupungin sivistystoimi on innokas ja kehittämismyönteinen yhteisö, jossa yhdessä tekeminen on arjen perusta. Sivistystoimeen kuuluvat opetus ja varhaiskasvatus sekä kulttuuri-, kirjasto-, nuoriso- ja liikuntapalvelut. Toimialalla työskentelee noin 360 ammattilaista.

Tehtävän kuvaus:
Akaan kaupunginkirjasto hakee kirjastonhoitajaa aikuisten osastolle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan. Pääasiallisena työskentelypaikkana on Akaan pääkirjasto, mutta työtehtäviä voi olla tarvittaessa myös Viialan kirjasto Vilkussa ja yhteisöbussissa.
Työsuhteen alkaessa tehtävänkuvaan kuuluu pääkirjaston aikuisten osaston kokoelmatyön ja kaikenikäisten asiakkaiden asiakaspalvelun lisäksi vastuu ikäihmisten palveluista. Kirjastonhoitaja osallistuu kirjaston tapahtumien järjestämiseen ja kirjaston viestintään.
Edellytämme hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, aktiivista ja itsenäistä työotetta, suomen kielen hyvää osaamista ja valmiutta palvella asiakkaita muillakin kielillä. Työ edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.
Arvostamme oma-aloitteisuutta ja asiakaspalvelumyönteisyyttä, rohkeutta ideointiin sekä joustavuutta ja valmiutta heittäytyä. Kirjaston aineistojen hyvä tuntemus katsotaan eduksi.
Tarjoamme monipuolisen tehtävänkuvan, jossa pääset itse kehittämään uusia toimintatapoja ja palveluja ja myös idearikkaan ja kehitysmyönteisen työyhteisön.
Tehtävään valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 op:n (35 ov:n) laajuiset korkeakoulutasoiset kirjastoalan opinnot.
Palkka määräytyy KVTES:n mukaisesti. Tasopalkka on palkkaryhmän 2KIR42A1 mukaisesti 2 892,19 € /kk sekä mahdolliset työkokemuslisät.
Työaika on 36,25 tuntia viikossa. Työ on kaksivuorotyötä sisältäen iltavuoroja ja satunnaisia viikonlopputöitä. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Paikkaa haetaan Kuntarekryn kautta sähköisesti 16.10.2026 klo 16:00 mennessä. Haastatteluun kutsuttavien tulee esittää alkuperäiset opinto- ja työtodistukset haastattelussa.

Lisätietoja paikasta antaa kirjastotoimenjohtaja Sari Seitajärvi, p. 040 3353530 tai etunimi.sukunimi@akaa.fi

Akaan kaupunginkirjasto

Sujuvan arjen Akaa on 16 400 asukkaan kehittyvä kaupunki maan parhailla sijainneilla – vain 20 minuuttia Tampereelta. Elinvoimaisuutemme kulmakiviä ovat loistavat liikenneyhteydet pääradan ja valtateiden varressa. Akaa on yhdistelmä väljiä tontteja ja tiivistä taajamaa, saavutettavia palveluita sekä luonnonläheisyyttä. Suomen hunajapääkaupungissa pörräävät mehiläisten lisäksi ihmiset; meillä yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyön kulttuuri elävät vahvana. Kaupungin palveluksessa työskentelee noin 500 sujuvan arjen tekijää.

Köyvärintie 1

Akaa 37800

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Akaan kaupunki
    Akaan kaupunginkirjasto
    74402625.9.2026 klo 15:20 - 16.10.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaanKVTES tasopalkka on palkkaryhmän 2KIR42A1 mukaisesti 2 892,19 € /kk sekä mahdolliset työkokemuslisät.
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Akaan kaupunki
    Akaan kaupunginkirjasto
    74402625.9.2026 klo 15:20 - 16.10.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaanKVTES tasopalkka on palkkaryhmän 2KIR42A1 mukaisesti 2 892,19 € /kk sekä mahdolliset työkokemuslisät.
    Sinulle suositellut työpaikat