Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Paimion kaupunki tarjoaa laaja-alaisen tehtävänkuvan modernissa ympäristössä. Kiinteistömassa koostuu pitkälti päiväkoti- ja koulurakennuksista, mutta joukkoon mahtuu myös uusittu uimahalli sekä rakenteilla oleva sisäliikuntahalli.

    Paimion kaupungin kiinteistöpalvelut etsii joukkoonsa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kiinteistönhoitajaa pitkäaikaisen kiinteistönhoitajan siirryttäessä eläkkeelle.
    Kiinteistöpalvelut koostuvat hallinnosta, kunnossapidosta sekä kiinteistönhoidosta. Kiinteistönhoidon henkilökuntaan kuuluu tällä hetkellä kahdeksan vakinaista henkilöä, joiden avulla ylläpidetään kaupungin hallinnoimaa kiinteistökantaa, joten oletko sinä jatkossa yksi heistä?

    Kiinteistönhoitajana huolehdit kiinteistön turvallisesta käytöstä sekä sinulle osoitetut kiinteistöt pysyvät toimintakuntoisina. Tehtäväsi on huolehtia kiinteistön piha-alueista ympäri vuoden niin viheralueiden, lehtien haravoinnin kuin talvikunnossapidon muodossa. Sisätiloissa tehtäviisi kuuluu muun muassa vesi- sekä viemärilaitteiden huolto, lakisääteisten laitteistojen testaukset, valaisimien polttimoiden vaihdot, lukko ja ovipumppujen säätö ja huolto, ym.. Tehtävä on monialainen ja työssä jokainen päivä on erilainen. Työssä on mahdollisuus kehittyä ja oppia esimerkiksi uimahallin vaatimat huoltotyöt. Kykenet työskentelemään yksin tai parin kanssa sekä tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kiinteistöpalvelut tuottavat tilojen käyttäjille myös käyttäjäpalveluita, jonka myötä henkilöltä tulee löytyä asiakaspalveluhenkisyyttä. Sinua tukee joukko kiinteistönhoidon ammattilaisia sekä kunnossapidon työryhmä ja kiinteistömestari.

    Työnantaja kouluttaa ja kannustaa sinua kehittymään sekä oppimaan uusien järjestelmien käytön.
    Työsuhde-etuina kaupungin työntekijät voivat käyttää maksutta Paimion uimahallia ja kuntosalia sekä osallistua kaupungin muuhun järjestettyyn tyhy-toimintaan. Käytössäsi on myös työnantajan tarjoama työsuhdepolkupyöräetu sekä vuosittain harkittava liikunta- ja kulttuurisetelietu. Paimio kuuluu Turun seudulliseen joukkoliikennealueeseen (Föli).

    Toimen kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva koulutus tai vähintään kahden vuoden työkokemus kiinteistönhoidon tehtävistä.

    Työtehtävän hoitoon katsotaan eduksi seuraavia asioita:
    - voimassa oleva työturvallisuus-, tulityö- tai allasvesityökortti
    - kokemusta sekä ymmärrys kiinteistöautomaatiojärjestelmistä ja niiden toiminnoista
    - aikaisempaa kokemusta paloilmaisinlaitteiden käytöstä
    - kokemusta sähköisestä lukitusjärjestelmästä sekä murtohälytinlaitteistosta
    - LVIS-asentajan pätevyydet

    Tehtävän hoito edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta, koska hoidettavat kohteet sijaitsevat eripuolilla Paimion kaupunkia

    Työaika: 38 h 15 min/viikko

    Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

    Toimeen valitun on ennen toimen vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (T-todistus). Viran täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

    Lisätietoja

    http://www.paimio.fi

    Näytä lisää
    • Anonyymi rekrytointi
    • Paimion kaupunki, Tekninen toimi, Kiinteistöpalvelut
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenAnonyymiTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • 648694
    • Sopimuksen mukaan
    • Lopullinen palkka määräytyy valittavan tekijän osaamisen ja kokemuksen perusteella.
    • Sopimusala: TS
    • 11.3.2025 07:32 - 31.3.2025 15:00
    • Tekninen alaKiinteistönhoitoVarsinais-SuomiPaimioKunta
    Yhteystietomme

    Kiinteistöpäällikkö
    Tero Aaltonen
    tero.aaltonen@paimio.fi
    024745447 (arkisin klo 9:30-14:30)

    Tietoa organisaatiosta

    Paimio on yli 11 000 asukkaan maaseutumainen kaupunki hyvien liikenneyhteyksien varrella Turun ja Salon puolivälissä. Kaupunkimme palveluksessa olevat n. 400 eri alojen ammattilaista tekevät työtään laadukkaiden ja hyvien palvelujen tarjoamiseksi asukkaillemme. Paimion kaupunki on savuton työpaikka.

    Tekniset palvelut on organisaationa pieni, jossa yhteistyö sujuu mutkitta.

    Sijainti
    Vistantie 18
    21530 Paimio

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Koeaika: 6kk
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Paimion kaupunki

    Varhaiskasvatuksen sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 172603

    Paimion kaupunki

    Perusopetuksen ja lukion opettajien sijaisuuksiaHakuaika päättyy31.12.202615:00

    Työavain 172636

    Egentliga Finlands välfärdsområde

    Öppen ansökan till VarhaHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain VARHA25-01-6-24

    Varsinais-Suomen hyvinvointialue

    Avoin hakemus VarhalleHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain VARHA25-01-6-24

    Paimion kaupunki

    Paimion kaupungin kesätyöt 2025, arvontavalinnatHakuaika päättyy30.3.202523:59

    Työavain 651740

    Paimion kaupunki

    KiinteistönhoitajaHakuaika päättyy31.3.202515:00

    Työavain 648694

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.