Nautitko vaihtelevasta työstä, jossa pääset tukemaan esihenkilöitä ja henkilöstöä monipuolisissa HR-tehtävissä? Tämä tehtävä on juuri sinulle!
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on osa elinvoiman palvelualuetta. Tehtävämme on työvoima- ja yrityspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen työnhakija-, työnantaja- ja yritysasiakkaillemme. Autamme työnantajaa ja työntekijää kohtaamaan. Edistämme työperäistä maahanmuuttoa sekä tuemme maahanmuuttajien kotoutumista, työllistymistä ja yrittäjyyttä. Kaikessa tekemisessämme näkyy rohkeus, halu kehittää ja kehittyä.
Teemme työtä uudistavalla otteella työllisyyden ja kaupungin elinvoiman edistämiseksi. Olemme mukana Pirkanmaan työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa ja valmistaudumme parhaillaan TE-palvelut 2024-uudistukseen.
Haemme tiimiimme kahta HR-assistenttia määräaikaisiin tehtäviin 31.12.2025 saakka, aloitus tehtävissä on joustavasti syksyn 2024 aikana.
HR-assistenttina toimit työllisyys- ja kasvupalvelujen esihenkilöiden ja henkilöstön tukena henkilöstöprosesseissa ja vastaat osaltasi prosessien sujuvuudesta sekä HR-asioiden valmistelusta ja suunnittelusta. Tehtäväsi sisältää monipuolisesti henkilöstöhallinnon eri tehtäviä. Ohjeistat ja neuvot esihenkilöitä ja henkilöstöä palvelussuhdeasioissa sekä muissa palvelussuhteen elinkaaren eri vaiheisiin liittyvissä kysymyksissä sekä HR-järjestelmien käytössä. Osallistut myös rekrytointiprosessiin ja haastatteluihin huolehtien tarvittavien asiakirjojen laatimisesta. Toimit esihenkilöiden tukena uusien työntekijöiden aloitukseen liittyvissä käytännön asioissa. Tehtäviisi kuuluu myös mm. päätösvalmistelua ja arkistointia.
Asiakaspalvelu on tärkeä osa työtäsi, ja työskentelet tiiviissä yhteistyössä esihenkilöiden kanssa. Tukena työssäsi sinulla on myös asiantunteva HR-tiimi.
Toivomme, että suhtaudut myönteisesti muutoksiin ja kykenet sopeutumaan nopeasti vaihteleviin tilanteisiin, joissa hyvästä paineensietokyvystäsi on paljon apua. Olet yhteistyötaitoinen ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot.
Tehtävien menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan hyvää suomen kielen taitoa ja kykyä kirjoittaa selkeää tekstiä.
Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva ammatillinen tutkinto.
Eduksi katsotaan monipuolinen kokemus henkilöstöhallinnon tehtävistä ja palvelussuhdeasioiden hoitamisesta sekä kokemus esihenkilöiden neuvonnasta HR-asioissa. Eduksi katsotaan lisäksi kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) tuntemus ja kokemus soveltamisesta käytäntöön sekä aikaisempi kokemus hallinnollisista tehtävistä esim. päätösvalmistelusta sekä erilaisten asiakirjojen ja muistioiden laatimisesta.
Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2710,92 €/kk, työkokemuslisästä, sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Käytämme tehtävissä kuuden kuukauden koeaikaa.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen KuntaRekryyn. Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimiesihenkilö Mia Sorri, puh. 041 730 0460, etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 3.10.2024.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hr-assistentti-2-tyollisyys-ja-kasvupalvelut-tre-01-889-24/
- Tampereen kaupunki, Työllisyys- ja kasvupalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainen
- TRE-01-889-24
- 2
- Sopimuksen mukaan - 31.12.2025
- 2710,92-2927,79 €/kk
- Sopimusala: KVTES
- 18.9.2024 12:42 - 3.10.2024 23:59
- Hallinto- ja toimistotyöHenkilöstöhallintoPirkanmaaTampereKunta
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimiesihenkilö Mia Sorri, puh. 041 730 0460, etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
33101 Tampere