Hakuaika päättyy 13.11.2026 klo 15:00
Nokian kaupungin sivistyspalveluissa Nokia-Viholan koulussa on haettavana määräaikainen henkilökohtaisen ohjaajan tehtävä tehtävä (25h/vko) ajalle 23.11.2026-05.06.2027.
Työ sijoittuu Nokian koulun yksikköön.
Työnkuvaan kuuluu oppilaan henkilökohtainen ohjaaminen koulupäivän aikana. Työaika sijoittuu klo 8-15.15 välille.
Toivomme työntekijältä joustavuutta ja innostunutta otetta työhön, oma-aloitteisuutta, valmiutta tehdä yhteistyötä opettajien sekä muiden ohjaajen kanssa sekä taitoa kohdata perusopetusikäiset oppilaat.
Eduksi katsomme, jos hakijalla on koulunkäynninohjaajan tutkinto, lähihoitajan tutkinto suuntautumisalana lapset ja nuoret tai muu soveltuva ammatillinen tutkinto, joka sisältää esimerkiksi pedagogisia opintoja tai kasvatus- ja ohjausalan opintoja.
Valinnassa kiinnitetään kuitenkin erityistä huomiota kelpoisuuden lisäksi henkilön soveltuvuuteen henkilökohtaisen ohjaajan tehtävään.
Valitulta vaaditaan rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteri. Tehtävässä noudatetaan 3kk koeaikaa.
Haastattelut suoritetaan Nokian koululla viikolla 47.
Rehtori Eerika Liimatta, p. 0408443967, eerika.liimatta@nokiankaupunki.fi.
Vararehtori Kaisa Räsänen, p. 0503956329, kaisa.rasanen@nokiankaupunki.fi.
Nokian kaupunki, Nokia-Viholan koulu
Nokia on kasvava, yli 35 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle. Nokialla toimii noin 1900 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuusperimä. Täällä syntyy uutta.
Puutteenkuja 5
Nokia 37120
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Nokian kaupunki, Nokia-Viholan koulu
Nokian kaupunki, Nokia-Viholan koulu