Henkilökohtainen avustaja - Seinäjoen kaupunki

Henkilökohtainen avustaja - Seinäjoen kaupunki

Haetaan aikavälille 03.06.2019 - 10.08.2019 henkilökohtaista avustajaa työnantajan kotona tehtävään avustustyöhön. Avustaja hoitaa kodin askareet, ajaa työnantajan autoa tarvittaessa, avustaa lemmikkien hoidossa sekä vastaa ruokahuollosta. Työ sisältää myös hoidollisia työtehtäviä, joten lähihoitajan tai sairaanhoitajan koulutuksesta sekä aiemmasta työkokemuksesta on hyötyä. Työ sopii myös alan opiskelijalle. Työnantaja on liikuntarajoitteinen n. kolmikymppinen mies.

Työvuorot jäsentyvät siten, että avustajat tekevät kaksi pitkää työpäivää peräkkäin, jonka jälkeen on kaksi vapaata. Työtunnit pysyvät n. 40 tunnissa viikon aikana. Eli kaksi työpäivää, kaksi vapaata. Kaksi työpäivää, kaksi vapaata jne. Työnantaja kertoo työajoista enemmän haastatteluissa.

Työssä tulee osata perushoitotehtävien lisäksi mm. katetrointi. Jokaiseen työtehtävään perehdytetään, eli ei haittaa vaikka kaikki ei olisikaan sinulle entuudestaan tuttua. Lisäksi avustajalta toivotaan ymmärrystä ja kiinnostusta apuvälineiden käyttöön, niitä on runsaasti. Käytössä on mm. pyörätuoli ja henkilönostin. HUOM! Koira/kissatalous, työ ei käy allergikolle.

Työnantaja pitää työhaastattelut kevään mittaan, valinta tehdään heti kun sopiva sijainen löytyy.

Henkilökohtainen apu Seinäjoki 044 4181 889
sina.kahra@seinajoki.fi

Työnantajana toimii yksityinen henkilö
Osoite: Seinäjoki, Seinäjoki

Henkilökohtainen apu työnantajamallilla

Tutustu työnantajaan