Geotekniikan päällikkö - Jyväskylän kaupunki

Geotekniikan päällikkö - Jyväskylän kaupunki

Kaupunkirakenteen toimialan liikenne- ja viheralueet palvelualue vastaa kaupungin maa-, metsä- ja vesialueiden, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hallinnasta, suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta, jätehuollosta sekä vesihuoltolaissa kunnalle määrätyistä tehtävistä.

Haemme Liikenne ja viheralueet -palvelualueelle

GEOTEKNIIKAN PÄÄLLIKKÖÄ

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2019 alkaen.

Geotekniikan päällikön työtehtävinä ovat toimintayksikön palveluesimiehen tehtävät sekä infrakohteiden pohjarakenteiden vaativat suunnittelutehtävät ja niihin liittyvät asiantuntijatehtävät. Toimintayksikössä työskentelee maastomittauksen, maaperätutkimuksen sekä maa- ja kiviainestoiminnan eri tehtävissä 10-15 työntekijää.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva tekniikan alan korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteen tutkinto. Tehtävässä menestyminen edellyttää esimiestaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi tehtävään valitulla tulee olla oma-aloitteisuutta tiedon hankinnassa ja yhteistyöverkostojen luomisessa ja ylläpitämisessä sekä kaupungin sisäisten ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden että muiden sidosryhmien kanssa.

Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja haasteita tarjoavan tehtävän mukavassa ja ammattitaitoisessa työyhteisössä. Työympäristö on nykyaikainen ja aivan kaupungin ytimessä. Käytössäsi on myös kaupungin laajat henkilöstöedut ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet.

Tehtävä alkaa 1.10.2019 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Tehtävän palkkaus ja muut ehdot noudattavat Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS).

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Kaupungininsinööri Veli-Jussi Koskinen p. 014 266 5115 ja rakennuttajapäällikkö Jari Lohi p. 014 266 5124, sähköpostitse: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Jyväskylän kaupunki
Osoite: 40100 Jyväskylä

Lähes 142 000 asukkaan vireä ja nuorekas Jyväskylä on muuttajien suosikki. Viihtyisä asuinympäristö, luonto, tiivis kaupunkikeskusta, erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja monimuotoinen kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonta luovat hyvän elämän puitteet. Vietä elämäsi parasta aikaa Jyväskylässä, keskellä Suomea!

Tutustu työnantajaan