Erityisluokanopettaja, Merikosken koulu - Oulun kaupunki

Erityisluokanopettaja, Merikosken koulu - Oulun kaupunki

Merikosken koulussa, Merituulen yksikössä on uudelleen haettavana PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä. Työ alkaa 6.8.2019 ja kestää 31.5.2020 saakka.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Eduksi luetaan kyky toimia alueellisen pienryhmän opettajana kuntouttavan erityisopetuksen näkökulmasta sekä osaamista toimia lapsi- ja perhekeskeisesti verkostoissa, omaten vahvat vuorovaikutus ja yhteistyötaidot. Tehtävän hoitamisessa tarvitaan kykyä muokata ja strukturoida opetusta ja oppimisympäristöä lasten tehostetun ja erityisen tuen tarpeiden mukaan.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5036/2019 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemukset on toimitettava 26.7.2019 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/merikosken-koulu

Lisätietoja antaa rehtori Mervi Karjalainen, p. 044 703 9595 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Merikosken koulu, Merituulen yksikkö
Osoite: Ruittukuja 4, 90520 Oulu

Valovoimainen Oulu – rohkea, reilu, vastuullinen. Oulu on Skandinavian pohjoinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät, modernin merikaupungin omaperäinen kulttuuri ja elävä maaseutu. Oulussa on kunnioitettava koulutustarjonta ja Euroopan nuorin väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita. Kaikki tämä sopivan suuressa ja hyvinvoivassa kaupungissa, joka tarjoaa erinomaiset eväät onnelliseen elämään. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan