Erityisluokanopettaja - Lahden kaupunki

Erityisluokanopettaja - Lahden kaupunki

Haemme Kivimaan peruskoulun osaajiemme joukkoon ERITYISLUOKANOPETTAJAN viransijaista ajalle 28.10.2019 - 14.5.2020. Tehtävä sijoittuu yläluokkien erityisen tuen yhdysluokkaan. Toivomme innostunutta ja kehittämismyönteistä työotetta sekä hyviä ryhmänhallintataitoja. Kokemus luokkamuotoisesta erityisopetuksesta sekä samanaikaisopettajuudesta katsotaan eduksi.

Kivimaan peruskoulu on 1.-9. vuosiluokkien yhtenäiskoulu Lahden pohjoisella alueella. Koulumme tarjoaa monipuolisen oppimisympäristön sekä yleisopetuksessa että erityisen tuen pienryhmissä opiskeleville oppilaille. Koulussamme työskentelee lähes 800 oppilasta ja noin 70 opetus- ja kasvatustyön osaajaa. Koulumme vision mukaisesti Kivimaalla kasvaa rohkeasti kokeillen, yhdessä innostuen ja työtä arvostaen. Tämän vision mukaisesti rakennetaan parhaillaan Kivimaalle uutta koulua.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan.

Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ja toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävässä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.

Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 9.10.2019 klo 15.00.

Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 25 koulussa. Oppilaita on yli 10300, opettajia ja avustajia yli 1100.

Lisätietoja

https://peda.net/lahti/koulut/kivimaa

Rehtori Tuula Herkepeus puh. 050 518 0133 tai apulaisrehtori Elina Sivén puh. 050 518 0154

Lahden kaupunki, Kivimaan peruskoulu
Osoite: Lahdenkatu 62, 15210 Lahti

Lahti on sinun kaupunkisi – ja uusi työpaikkasi?
Henkilöstömme mukaan meillä saa tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voi itse vaikuttaa. Asiantuntijamme arvostavat myös työpaikan varmuutta, monipuolisia työtehtäviä sekä hyviä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla kaupungin sisällä. Meillä suhtaudutaan positiivisesti työelämän joustoihin, etätyöhön sekä työn ja perheen tasapainossa pitämiseen. Tunnemme työmme tavoitteet ja koemme onnistumisen iloa yhdessä.
Lahti ylitti juuri 120 000 asukkaan rajan ja hakee vahvaa kasvua uutena yliopistokaupunkina. Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki vuonna 2021 ja tarjoaa kansainvälisesti kiinnostavan toimintaympäristön ja ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, arki sujuvaa ja monipuolinen asuinympäristö on viihtyisä. Asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta ja matkailijat ihastuvat luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja tapahtumatarjontaan.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3400 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!

Tutustu työnantajaan