Vieremä: Sujuvaa Arkea!

Tervetuloa luomaan urapolkusi Vieremällä

Vieremä kuuluu Ylä-Savon seutukuntaan ja Pohjois-Savon maakuntaan. Vieremä on aktiivinen kunta, jossa on dynaamista teknologia- ja metalliteollisuutta ja nykyaikaista maataloutta. Meillä kunnassa työskentelee noin 150 ihmistä ja koko kunnan työpaikkaomavaraisuus on 137 prosenttia. Kumppanuusyrityskylästä löytyy yli tuhat teollista työpaikkaa. Vieremän osalta väestön vähentyminen on viime vuosina tasaantunut hyvän työllisyystilanteen johdosta.

Meillä voit työskennellä monella eri alalla, kuten sivistystoimessa, teknisen alan tehtävissä tai hallinnon tehtävissä. Tule luomaan urapolkusi meille!

Luontoarvot ja elinkeinoelämän tavoitteet on Vieremällä kyetty yhdistämään kestävällä tavalla. Haluamme olla biotaloudessa alueellinen suunnannäyttäjä. Maatalous onkin tärkeä osa Vieremän elinkeinorakennetta ja identiteettiä.

Hyvinvointialueiden myötä kunnan rooli perinteisenä yhteisönä, johon kuntalaiset ja yritykset voivat kokea sitoutuvansa, korostuu. Tämä edellyttää kunnan palveluiden ja identiteetin ylläpitoa ja kehittämistä. On nähtävissä, että tulevaisuudessa pärjäävät kunnat, jotka tunnistavat tärkeimmät ydintoiminnot ja onnistuvat resursoimaan niiden ylläpidon ja kehittämisen. Hyvät palvelut ja yritysten toimintaedellytykset edellyttävät kunnalta älykästä verkostoitumista. Verkostot mahdollistavat monipuoliset palvelut kustannustehokkaasti.

Kiitos kun olet kiinnostunut Vieremän kunnasta työnantajana.

Nähdään Vieremällä!

Me panostamme henkilöstöön

Tyytyväinen työntekijä on tehokkain. Tämä on Vieremän henkilöstöjohtamisen ydinajatus. Haluamme huolehtia työntekijöistämme. Vuonna 2022 kunnassa otettiin käyttöön laaja terveysturvavakuutus, joka on pidetty ja merkittävä henkilöstöetu. Asiantuntijuutta arvostetaan ja uudet ideat ovat aina tervetulleita.

Suunnitelmallisen perehdytyksen ja täydennyskoulutusmahdollisuuksien lisäksi tarjoamme henkilöstölle:

- Epassin (kulttuuri, liikunta ja hyvinvointi) ja alennus yhteen kunnan kulttuuritapahtumaan

- Soutuveneet, sup-laudat, fatbiket ja liukulumikengät

- Tunnin liikuntaa työajalla

Tutustu meihin

Vieremällä on myös hyvä asua

Vieremän kunta on rauhallinen ja luonnonläheinen paikka elää ja asua. Tarvittavat peruspalvelut ovat lähellä ja jonottamatta käytettävissä. Vieremällä on oma lukio ja Kirkonkylän koulun lisäksi kunnassa on kolme maaseutukoulua.

Luonnossa liikkumiseen, marjastukseen, metsästykseen ja kalastukseen on Vieremällä erinomaiset puitteet. Talaskankaan luonnonsuojelualueella on merkittyjä vaellusreittejä laavuineen ja nuotiopaikkoineen. Kunnan liikuntatoimi pitää valaistut ladut ja kuntopolut hyvässä kunnossa. Kuntalaisten käytössä on myös ajanmukainen liikuntahalli kuntosaleineen.

Rakentajille on tarjolla erikokoisia tontteja rakennuskaava-alueelta. Kaavoitustoiminta on suunniteltu siten, että rakentajille on jatkuvasti tarjolla kunnallistekniikalla varustettuja, hyviä rakennuspaikkoja. Kuntaan on rakennettu ja on rakenteilla uusia vuokra-asuntoja!

Vieremältä löydät työn lisäksi myös kodin!

Avoimet työpaikkamme: