Urjalan kunta
Urjalan kunta sijaitsee Etelä-Pirkanmaalla valtatie 9:n lävistämänä, Tampereelle ajoaika on vain noin 40 minuuttia, Turkuun reilu tunti. Lähimmät kaupungit ovat Akaa ja Forssa. Asukkaita kunnassamme on vajaat 5000, kausiasuntoja reilut 1600. Olemme tunnettuja vilkkaasta torista ja kokoamme monipuolisemmista palveluista. Vuonna 2017 käyttöönotetut Urjalan yhtenäiskoulu ja Väinö Linnan lukio sekä v. 2021 uudistettu päiväkoti tarjoavat kaikille käyttäjilleen nykyaikaiset toimitilat. Rento, erottuva ja yhteisöllinen Urjala on harmoniaa työn ja vapaa-ajan kanssa. *Urjala - koti Pohjantähden alla.*
Urjalan kunnan palveluksessa työskentelee n. 170 ammattilaista hallinnon, hyvinvoinnin ja teknisten palvelujen tehtävissä, terveydenhuollon palvelut meille tuottaa Akaan kaupunki. Urjalan kunnan työntekijänä olet osa yhteisöllistä ja toisistaan huolehtivaa tiimiä, jossa on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä monipuolisten työtehtävien kautta. Tarjoamme työntekijöille hyvät henkilöstöedut, toimivan työterveyshuollon ja työtehtävien niin salliessa joustavan etätyömahdollisuuden. Lisäksi autamme uusia työntekijöitä tarvittaessa asunnon haussa. Vastuullisuus ei meillä tarkoita ainoastaan ympäristöasioiden huomioimista, vaan myös vastuun kantamista meille tärkeiden työntekijöidemme hyvinvoinnista.