Suomen Kuntaliitto
Teemme kuntien kanssa kuntalaisille kestävää tulevaisuutta
Tarjoamme ainutlaatuisen työskentely-ympäristön asiantuntijaorganisaatiossa. Vahvuutenamme on monialainen osaaminen ja kuntien toiminnan ja toimintaedellytysten kokonaisnäkemys. Kuntaliitossa tehdään merkityksellistä työtä. Kauttamme työntekijät pääsevät aidosti vaikuttamaan paikallisten ja alueellisten yhteisöjen elinvoimaisuuden puolesta. Työntekijämme ajavat kuntien etua, palvelevat kuntia ja toimivat kuntien kehittäjäkumppanina. Asiantuntijamme ovat vahvasti verkostoituneita.
Kuntaliitossa työskentelee noin 140 henkilöä pääosin asiantuntijatehtävissä tarjoten kunnille ja muille sidosryhmille asiantuntijapalveluita ja kehittämisosaamista yhdessä konserniyhtiöidemme kanssa. Asiantuntijan tärkeimmät tehtävät ovat palvelu- ja kehittämistyö sekä kuntien ja koko kunta-alan edunvalvonta. Asiantuntijoiden lisäksi henkilöstöä on myös suunnittelu- ja projektitehtävissä sekä assistenttitehtävissä. Kuntaliiton monipuoliset työtehtävät ulottuvat useille toimialoille.
Kehitämme työntekijöidemme osaamista
Tarjoamme työntekijöillemme säännöllisesti erilaisia koulutuksia. Panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Järjestämme henkilöstölle sekä sisäistä että ulkopuolista, tarpeisiin soveltuvaa koulutusta. Tuemme esimiestyötä ja koulutamme heitä säännöllisesti. Kehityskeskustelut järjestetään kerran vuodessa läpi organisaation.
Pidämme huolta hyvinvoinnista
Tarjoamme työntekijöillemme laajan työterveyshuollon ulkopuolisen yhteistyökumppanin toimesta. Tarjoamme myös erilaisia henkilöstöetuja, joiden avulla haluamme huolehtia henkilöstön työhyvinvoinnista ja työviihtyvyydestä. Tuemme monipuolisesti henkilöstön liikuntaa ja kulttuuria. Kuntaliiton henkilöstöllä on myös oikeus vuokrata omaan käyttöönsä Kuntaliiton hallinnoimia loma-asuntoja.