Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Raahen kaupunki

    Elinvoimainen kotiseutu, palvelukeskittymä ja työssäkäyntialue meren äärellä

    Raahe on täydellinen pikkukaupunki: luonnonkaunis, historiallinen, mielenkiintoinen asuinpaikka, mutta samalla myös toimiva, lyhyiden etäisyyksien palvelukeskittymä ja työssäkäyntialue. Raahessa on 25 000 asukasta, poikkeuksellisen suotuisa työpaikkakehitys suurhankkeiden ansiosta ja yksi Pohjois-Pohjanmaan alhaisimmista työttömyysluvuista. Vireä, turvallinen ja ihmisläheinen Raahe panostaa vahvasti tulevaisuuteen eli lapsiin, mikä näkyy mm. parhaillaan käynnissä olevissa useissa suurissa koulurakennushankkeissa sekä laadukasta elämää tukevassa kaavoituksessa ja tonttitarjonnassa.

    Raahen kaupunki työllistää noin 1000 eri alojen ammattilaista, joista suurin osa työskentelee opetustoimen ja varhaiskasvatuksen tehtävissä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut alueella tuottaa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä. Raahen kaupungilla tehdään työt siten, että henkilöstömme voi hyvin sekä tuntee ylpeyttä ammatistaan ja osaamisestaan. Tarjoamme henkilöstöllemme haastavia ja monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia oman ammatillisen osaamisen kehittämiseen. Meiltä löytyvät myös mahdottoman mukavat työkaverit ja yhteinen tekemisen meininki.

    Kasitien varrella Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Raahen sydämessä on meri, kirjaimellisesti, koska kaunis, vuoden 2016 retkeilykohteeksi valittu Raahen saaristo alkaa aivan keskustan liepeiltä ja on siten helposti kävijöiden saavutettavissa. Wanha Raahe on vaikuttava, yli 300 puurakennuksen yhtenäinen elävä kaupunginosa, jossa aika on pysähtynyt, mutta elämä jatkuu. Raahen laadukkaista ja persoonallisista museoista löytää interiöörielämyksiä, näyttöä purjelaivakauden loiston ajoista sekä maailman vanhimman sukelluspuvun, Wanhan Herran.

    Raahen kaupunki on teräksinen aarrekaupunki, joka tukeutuu rikkaaseen historiaan, elävään maaseutuun, vanhaan kaupunkiin, luontoon, merellisyyteen, terästeollisuuteen mutta myös tarinakulttuuriin. Näiden tekijöiden summana on oudosti houkutteleva kaupunki, jonka vetovoima perustuu kokonaisuuteen.
    Meidän jalometallimme on teräs ja aarteemme ovat ihmiset. Raahen kaupungin strategia 2022-2027

    www.raahe.fi
    www.visitraahe.fi
    www.facebook.com/visitraahe/
    www.instagram.com/visitraahe/
    www.rsyp.fi

    Raahen kaupunki on savuton työpaikka.

    Työpaikat Raahen kaupunki 10 Näytä kaikki

    Raahen kaupunki

    HallintoasiantuntijaHakuaika päättyy6.1.202523:59

    Työavain 636704

    Raahen kaupunki

    TE-asiantuntijaHakuaika päättyy6.1.202523:59

    Työavain 636663

    Raahen kaupunki

    TE-asiantuntijaHakuaika päättyy6.1.202523:59

    Työavain 636688

    Raahen kaupunki

    KaupunginjohtajaHakuaika päättyy13.1.202512:00

    Työavain 635717

    Raahen kaupunki

    Nuorten kesätyöt 2025Hakuaika päättyy16.2.202523:59

    Työavain 634191

    Raahen kaupunki

    KirjastovirkailijaHakuaika päättyy6.1.202523:00

    Työavain 631354

    Raahen kaupunki

    Laitoshuoltajan sijaisuudet (jatkuva haku)Hakuaika päättyy3.3.202523:59

    Työavain 592287

    Raahen kaupunki

    Ravitsemistyöntekijän sijaisuudet (jatkuva haku)Hakuaika päättyy3.3.202523:59

    Työavain 592279

    Raahen kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lyhytaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy30.6.202515:00

    Työavain 611571

    Raahen kaupunki

    Opettajien sijaisuudet lv. 2024 - 2025Hakuaika päättyy30.5.202515:00

    Työavain 607864

    Näytä kaikki
    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.