Skip to main content
OPUS Eskoo

OPUS Eskoo

Opus Eskoo neuvoo ja palvelee

henkilökohtaisia avustajia ja heidän työnantajiaan

Henkilökohtainen avustaja auttaa vaikeavammaista työnantajaansa välttämättömissä toiminnoissa kotona ja kodin ulkopuolella.

Me Opus Eskoossa autamme vaikeavammaista työnantajaa avustajan rekrytoinnissa. Teemme hyvää yhteistyötä työnantajien ja heidän kotikuntiensa kanssa pohjalaismaakunnissa. Olemme mukana myös valtakunnallisessa henkilökohtaisen avun kehittämistyössä.

Et tarvitse erityistä koulutusta toimiaksesi henkilökohtaisena avustajana. Palkkasi määräytyy työnantajasi kotikunnan mukaan.

Mitä henkilökohtainen avustaja tekee?

  • Hän kunnioittaa vaikeavammaisen työnantajan itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä.
  • Hän avustaa henkilöä arkisissa toimissa, kodinhoidossa, peseytymisessä, asioinnissa ja harrastuksissa.
  • Hän auttaa silloin, kun apua tarvitaan: päivisin, iltaisin tai viikonloppuisin. Työ on osa-aikaista tai kokopäiväistä.
  • Hän saa työnantajaltaan perehdytyksen ja tarvittavan opastuksen työtehtäviinsä.

Avoimet henkilökohtaisen avustajan työpaikat näkyvät TE-palveluiden ja kuntarekry.fi-sivuilla.

Yhteystiedot:

OPUS Eskoo
Eskoontie 52
60280 Seinäjoki

Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@eskoo.fi.
Puhelinaika on klo 9–10. Muuna aikana jätä soittopyyntö.

Palveluneuvojat: opus@eskoo.fi

Henkilökohtaisen avun palveluneuvoja
Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi
Janna Savolainen
puh: 050 474 6914

Henkilökohtaisen avun palveluneuvoja
Alajärvi, Soini, Vimpeli, Laihia, Lapua, Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva, Ähtäri
Taija Kangas
puh. 050 474 6757

Työpaikat OPUS Eskoo 0 Näytä kaikki
No org results text

Ei tuloksia

Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.

Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.