Siirry pääsisältöön
Juuri nyt haemme joukkoomme:

Kaikkien oikeudenmukainen kohtelu - tästä annan työnantajalle kiitettävän arvosanan. Arvostan paljon myös sitä, että meillä työntekijät osallistetaan päätöksentekoprosesseihin. Takanani on jo monia työvuosia, eli vertailupohjaa löytyy: kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnin tukemisesta annan työnantajalle niin ikään kiitettävän. (Olen opettajan poika ja sisäistänyt arvosanat.)

Esa T.

Koen tekeväni mielekästä ja merkityksellistä työtä. Ei tule mieleen yhtään sellaista aamua, jolloin töihinlähtö olisi tuntunut vastenmieliseltä. Työni vastaa osaamistani ja mikäli osaamiskapeikkoja syntyy, tiedän takuuvarmasti saavani apua työkavereilta ja tarvittaessa työnantajan mahdollistaman lisäkoulutuksen myötä.

Raija T

Lähiesihenkilöni kuuntelee herkällä korvalla minun ja muidenkin alaistensa tuntoja. Meillä uskaltaa tuoda julki myös eriävät näkemykset, jota asiaa itse arvostan kovasti. Koen, että työtäni arvostetaan ja se kannustaa yrittämään ja tekemään parhaansa. Aina ei voi loistaa, mutta aika ajoin sitten venyykin aikamoisiin suorituksiin! Sunnuntaiveneilijänä voin todeta, että meidän työyhteisössä ihan kaikki ovat airoissa samaan suuntaan soutamassa. Yhteishenki on mahtava!

Maria K

Tule töihin Lapuan kaupungille

Lapua tarjoaa asukkailleen ja työntekijöilleen viihtyisiä asuinympäristöjä, hyvän liikenteellisen sijainnin, erinomaisen vapaa-ajanpalveluvarustuksen sekä monipuoliset ja laadukkaat peruspalvelut.

Lapua - parasta asukkaille

Lapuan kaupunki
Valtuustontie 8
62100 LAPUA

Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiNäytä evästeasetukset
Lapuan kaupunki - Kuntarekry