Skip to main content
Kurikan kaupunki

Kurikan kaupunki

Kurikka on kasvanut kuntaliitoksien myötä asukasluvultaan Etelä-Pohjanmaan toiseksi suurimmaksi kaupungiksi. Pinta-alaltaan Kurikka on jo maakunnan suurin. Kurikkalaisia on nyt noin 22 000 ja lisää mahtuu. Kurikka on kaupunki, joka ammentaa elämisen eväät maaseudun voimasta: luonnosta, yhdessä tekemisestä ja pohjalaisesta yrittäjyydestä. Kaupungin tarjoamat laadukkaat palvelut tuottaa hyvinvoiva henkilöstö, jonka osaamisesta ja työhyvinvoinnin ylläpidosta huolehditaan. Vireä kulttuurielämä ja ainutlaatuiset harrastusmahdollisuudet tuovat väkeä tänne kauempaakin. Vaikka kaupunki kasvaa, Kurikka säilyy omaleimaisena paikkana asua ja yrittää.

Kurikassa koti on ykkösjuttu. Lähes sata kilometriä pitkän kaupungin sisään mahtuu monenlaista maisemaa ja jokaiselle sopivin asumisvaihtoehto. Tarjolla on runsaasti tontteja asemakaava-alueilla, kaupunkikeskuksen läheisyydessä ja vireissä kylissä luonnon helmassa. Idylliset jokimaisemat tuovat asumiseen oman leimansa.

Kurikka on myös yrittäjäkaupunki, joka sijaitsee yritystoiminnan kannalta keskeisellä paikalla useiden valtateiden varrella ja suurien kaupunkien läheisyydessä. Yrittämisen ja yhdessä tekemisen perinteet elävät vahvana. Kurikan päätoimialoja ovat metalli- ja huonekaluteollisuus sekä maatalous. Yli kaksituhatta yritystä osoittaa, että Kurikka on oivallista yrittäjän maaperää.

Tervetuloa tutustumaan!

www.kurikka.fi

Työpaikat Kurikan kaupunki 8 Näytä kaikki Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.