Ei tuloksia
Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.
Kuopion Vesi Oy työnantajana
Kuopion Vesi Oy on Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan omistama vesihuoltolaitos. Pohjois-Savon suurimpana vesihuoltotoimijana vastaamme taajamien vesihuoltopalveluista Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Lisäksi toimimme tukkuyhtiönä useimmille omistajakuntien maaseutumaisilla alueilla toimiville vesiosuuskunnille. Yhtiömme liikevaihto on noin 34 M€ ja palveluksessamme työskentelee 95 vesihuollon osaajaa. Palvelujamme käyttävät päivittäin toiminta-alueemme 120 000 asukasta sekä lukuisat yritykset. Tuotamme palvelumme vahvalla ammattitaidolla asiakkaitamme kuunnellen sekä ympäristöämme arvostaen. Vastuullinen, hyvinvointia luova ja eteenpäin katsova ovat arvoja, joihin kaikki toimintamme perustuu.
Mistä meidät tunnetaan
Meidät tunnetaan osaamisestamme. Tarjoamme Sinulle vastuullisen ja merkityksellisen työn osana moniammatillista työyhteisöä, jossa arvostamme toisiamme ja yhteisiä toimintatapojamme. Vaikka olemmekin vahvasti asiantuntijaorganisaatio, meillä saa tuoda omaa persoonaa esiin ja luoda positiivisia työpäiväkokemuksia myös koko muulle työyhteisölle.
Huolehdimme työntekijöistämme
Meillä suhtaudutaan kannustavasti itsensä kehittämiseen sekä kouluttautumiseen.
Käytössämme ovat mm. liikunta- ja kulttuuri- sekä hyvinvointietuudet, työsuhdepyöräetu ja yhteiset liikuntavuorot.
Tarjoamme kattavat työterveyspalvelut.
Meillä voit tehdä etätyötä useassa eri työtehtävässä.
Ei tuloksia
Työnantajalla ei ole tällä hetkellä työpaikkailmoituksia julkaistuna.
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.