Siirry pääsisältöön
kuntasektori
Tekoälyn käyttö on lisääntynyt kunta- ja hyvinvointisektorilla

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT toteutti helmikuussa 2026 kyselyn, jossa kysyttiin tekoälyn käytöstä kuntien, hyvinvointialueiden ja kuntayhtiöiden johtajilta, esihenkilöiltä, henkilöhallinnon edustajilta ja asiantuntijoilta. Mitä tulokset kertovat tekoälyn roolista julkisella sektorilla? Kokosimme tähän artikkeliin muutamia havaintoja. Tekoäly on jo osa tietotyötä tekevien arkea … KT:n kyselyn mukaan jopa 93 % vastaajista kertoo lisänneensä tekoälyn käyttöä viimeisen vuoden aikana.

Rakkaudesta lajiin – tarinoita pitkistä työurista kuntasektorilla

Useimmista kunnista ja kaupungeista löytyy työntekijöitä, jotka ovat viihtyneet työnantajansa palveluksessa jopa kymmeniä vuosia.

Korkeakouluopiskelijoiden näkemys kunta- ja hyvinvointialuesektorin työmahdollisuuksista

Selvitimme kuntien ja hyvinvointialueiden työmahdollisuuksien tunnettuutta ja houkuttelevuutta korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa tiiviillä…

Julkisen sektorin työllä ylläpidetään hyvinvointivaltiota meille jokaiselle

“Kuntatyö ei ole lapioon nojailua”, todetaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n artikkelissa…

20 vuoden työura Iisalmen kaupungilla

Kari työskentelee Iisalmen kaupungilla kunnossapitopäällikön tehtävässä.

Haluamme kuulla kokemuksiasi kuntarekry.fi-sivuston käyttämisestä sivuston sisällön ja toiminnallisuuksien kehittämiseksi. Vastaamalla lyhyeen kyselyyn voit osallistua SuperLahjakortin arvontaan, lisätietoja kyselystä ja arvonnasta löydät kyselylomakkeen alusta! Vastaa kyselyyn tästä.