Länsirannikon valvontalautakunta hakee sekä Kristiinankaupunkiin, että Mustasaareen yhteistä ympäristö- ja terveystarkastajaa elintarvikkeen tehtäviin toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen.
Länsirannikon valvontalautakunta hakee sekä Kristiinankaupunkiin, että Mustasaareen yhteistä
ympäristö- ja terveystarkastajaa elintarvikkeen tehtäviin
toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen.
Ympäristö- ja terveystarkastaja hoitaa lainsäädännön mukaisia kunnan ympäristöterveydenhuoltoviranomaisen valvontatehtäviä. Työskentelet pääasiassa elintarvikevalvontatehtävien parissa ja muun muassa valvot ja neuvot elintarviketoimijoita, eli muun muassa ravintoloita, suurkeittiöitä pikaruokaravintoloita, kauppoja, alkutuotantoa ja elintarvikelaitoksia. Tehtäväalueeseen kuuluu tehtävänkuvauksen mukaan myös terveydensuojelu- ja tupakkavalvonnan työtehtäviä. Muodostat seitsemän muun tarkastajan kanssa ympäristöyksikön elintarvike- ja terveydensuojelutiimin, ja toimialuettasi on pääasiassa Kristiinankaupunki (60 % työajasta) ja Mustasaari (40 % työajasta). Lisäksi hoidamme työtehtäviä koko toiminta-alueellamme. Käytännön työhön perehdytetään työpaikalla.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Kokemus terveydensuojelu- ja/tai elintarvikealan työtehtävistä katsotaan eduksi. Arvostamme kiinnostusta tehtäväalueisiin, hyviä IT-taitoja, tarkkuutta, vastuunottokykyä, motivaatiota, joustavuutta ja kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että ryhmässä. Lisäksi arvostamme kokemusta kunnallishallinnosta ja hyviä viestintätaitoja ja toivomme kykyjesi täydentävän nykyisen elintarvike- ja ympäristöterveydenhuoltotiimin osaamisalueita. Tehtävien hoitaminen edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.
Yhteistoiminta-alueen hallintokieli on ruotsi. Kielitaitovaatimuksena on ruotsin ja suomen kielen hyvä ymmärtämisen taito, suullinen taito ja kirjallinen taito.
Valitun on ennen viran vastaanottamista jätettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Palkkaus on kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukainen ja työaika on 36 tuntia 15 minuuttia.
Virka otetaan vastaan 1.2.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Lisätietoja
http://www.mustasaari.fi/rakentaminen-ja-ymparisto/lansirannikon-ymparistoyksikko
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/ymparisto-ja-terveystarkastaja-ko499-02-25-24/
- Mustasaaren kunta, Konsernipalvelut, Yhdyskuntarakentaminen, Länsirannikon ympäristöyksikkö
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- KO499-02-25-24
- 1.2.2025
- TS-sopimuksen mukaan.
- 7.10.2024 08:00 - 25.10.2024 14:00
- Tekninen alaTekniikkaTeknisen alan muut tehtävätYmpäristöalaPohjanmaaKristiinankaupunkiMustasaariKunta
Tommy Stenlund, 044 727 1284, tommy.stenlund@mustasaari.fi
Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Maalahti, Mustasaari, Närpiö ja Vöyri muodostavat ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminta-alueen. Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Mustasaari ja Närpiö ovat järjestäneet myös ympäristönsuojelun kuntien yhteistyönä. Noin 50 000 asukkaan alue on kaksikielinen, ja enemmistön kielenä on ruotsi. Isäntäkuntana toimii Mustasaaren kunta. Käytännön työstä vastaa 15 ympäristö- ja terveystarkastajaa, kuusi eläinlääkäriä ja valvontaeläinlääkäri. Toimintaa johtavat ympäristö- ja ympäristöterveydenhuollon päällikkö ja ympäristönsuojelupäällikkö.
Sijainti
Koulukatu 11 A / Keskustie 4
64100 Kristiinankaupunki