Verkostoinsinöörin tehtäviin kuuluu kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteiden suunnittelun ja toteutuksen viranomaisvalvonta. Lisäksi tehtävään kuuluu vesihuoltoverkoston kunnossapito- ja tilaustöistä huolehtiminen.
Haemme iloiseen, osaavaan ja tehokkaaseen joukkoomme VERKOSTOINSINÖÖRIÄ vakituiseen virkaan
Tätä tulet meille tekemään
Verkostoinsinöörin tehtäviin kuuluu kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteiden (kvv) suunnittelun ja toteutuksen viranomaisvalvonta:
- kvv-suunnitelmien käsittely
- kvv-työnjohtajien hyväksyminen
- kvv-katselmusten pitäminen
- kvv-suunnittelun ja rakentamisen ohjaus ja neuvonta
Lisäksi tehtävään kuuluu vesihuoltoverkoston kunnossapito- ja tilaustöistä huolehtiminen. Verkostoinsinööri vastaa putkimestarin työparina asentajien vesijohto-, jätevesi- ja hulevesiverkoston kunnossapitotöiden järjestämisestä, johon kuuluvat myös jäte- ja hulevesipumppaamoiden huolto ja kunnossapito. Työnkuva sisältää lisäksi tonttijohtoliitosten ja muiden vesihuollon palveluiden työtilauksista sopimista ja organisointia asiakkaiden kanssa.
Työssä yhdistyvät monipuolisesti toimistotyö sekä liikkuminen työmailla.
Näin onnistut tehtävässä
Kelpoisuusehtona virkaan on LVI-suuntautunut insinöörin tutkinto (AMK, YAMK, DI) sekä riittävä työkokemus alalta.
Tehtävä edellyttää alan säännösten tuntemusta. Arvostamme asiakaspalvelutaitoja, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kokemusta esihenkilötyöstä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Eduksi katsotaan vesityökortti, Tieturva 1 ja Tieturva 2-pätevyydet. Keravan rakennusvalvonnalla on käytössä sähköinen Lupapiste.fi- palvelu.
Virkatehtävien hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.
Tule meille työkaveriksi, tarjoamme sinulle
Monipuolisia vesihuoltoalan työtehtäviä nykyaikaisilla työvälineillä. Pääset kehittämään osaamistasi hyvässä porukassa. Keravan kaupunki on koulutusmyönteinen ja tukee työntekijöidensä kouluttautumista.
Esihenkilötyössämme painotamme johtamista, jossa ihmisläheisyys ja avoimuus ovat osa työarkea. Saat työhösi ja uuden oppimiseen esihenkilön, sekä koko työyhteisön tuen. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.
Virkasuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisten teknisen henkilöstön virka- ja työsopimuksen (TS) mukaan. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa ja virkaan valittavan on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.
Viran työaika on 38,25 h/vko.
Virkaa haetaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi
Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Lisätietoja antaa:
vesihuoltopäällikkö Tiina Lindström, p. 040 318 2187, tiina.lindstrom@kerava.fi
putkimestari Rainer Majanen, p. 040 318 4152, rainer.majanen@kerava.fi
Lisätietoja
https://www.kerava.fi/
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/verkostoinsinoori-kerava-03-12-24/
- Vesihuolto
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- KERAVA-03-12-24
- Työ alkaa sopimuksen mukaan.
- Pyydetään esittämään palkkatoive.
- 29.8.2024 19:31 - 21.9.2024 21:00
- Tekninen alaKaavoitus ja rakentaminenTekniikkaUusimaaKeravaKunta
vesihuoltopäällikkö Tiina Lindström, p. 040 318 2187, tiina.lindstrom@kerava.fi
putkimestari Rainer Majanen, p. 040 318 4152, rainer.majanen@kerava.fi
Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,02 (asteikolla 1-5). Olemme mukana Vastuullinen työpaikka -yhteisössä ja sitoudumme sen periaatteisiin.
Sijainti
Kultasepänkatu 7
04250 Kerava