Skip to main content
Vastaava ohjaaja

Hakuaika päättyy 31.7.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme Pälkäneen kunnan työllisyyspalveluihin vastaavaa ohjaajaa määräaikaiseen toimeen ajalle 17.8.2026 - 31.8.2027. Vastaava ohjaaja tulee työskentelemään Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoittamassa Oiva Pälkäne- hankkeessa yhdessä ohjaajan kanssa.

Oiva Pälkäne -hankkeen tarkoitus on kehittää uudenlaista toimintaa työvoiman ulkopuolella oleville työikäiselle pälkäneläisille osallisuuden lisäämiseksi.
Hankkeen toteuttajaorganisaatio on Pälkäneen kunta. Hankkeessa mukana ovat Pirkanmaan hyvinvointialue, Pälkäneen seurakunta sekä kolmannen sektorin toimijat.
Hankkeen toimintatapoina ovat toiminnallisuutta lisäävät ryhmätoiminnot, henkilökohtainen valmennus, tuen, avun ja ohjauksen tarjoaminen. Lisäksi hankkeen toimintaan kuuluu yhteisötyön ja yhteisösosiaalityön kehittäminen sekä asiakkaiden tarpeista kumpuava yhteisökehittäminen.

Työskentelet elinvoimapalveluiden toimialalla työllisyyspalveluiden tiimissä .

Vastaavan ohjaajan työtehtävät koostuvat muun muassa ryhmien ohjaamisesta, yksilöohjauksesta, kehittämistoimintaan osallistumisesta sekä hankehallinnosta.
Vastaavan ohjaajan tehtävässä onnistumista edesauttaa kokemus sosiaalisen kuntoutumisen ja työllistymisen edistämisen tehtävissä, edellytämme kokemusta hanketyöstä ja raportoinnista. Toivomme asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Arvostamme kehittämismyönteistä asennetta, hyvää paineensietokykyä, taitoa toimia rakentavasti haastavissa asiakastilanteissa, kykyä sekä itsenäiseen työskentelyyn että tiimityöskentelyyn.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva vähintään ammattikorkeakoulutasoinen (AMK) tutkinto.

Toivomme hakijoilta ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.

Hakemukset tulee jättää 31.7.2026 klo 16 mennessä Kuntarekryn sähköisen palvelun kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi.

http://www.palkane.fi

Elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä p. 050 521 5240, sirkku.makela@palkane.fi
Puhelintiedustelut 6.-7.7.2026 klo 9-12 ja 20.7.2026 klo 9-12.

Pälkäneen kunta

Pälkäne on vireä n. 6 200 asukkaan maaseutukunta valtatie 12 varrella, Tampereelta vain 35 kilometriä Lahteen päin. Pälkäneellä yhdistyvät elinvoimaiset kylät, turvallinen ja puhdas asuinympäristö, ihmisläheiset palvelut sekä monimuotoinen yrittäjyys. Pälkäneellä työskentelet avoimessa ja vuorovaikutuksellisessa työympäristössä. Pälkäneen kunta on savuton työnantaja.

Keskustie 1

Pälkäne 36600

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Pälkäneen kunta7339373.7.2026 klo 12:18 - 31.7.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhde17.8.2026 tai sopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuusSote-sopimuksen mukaan (S3SAT100) Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Pälkäneen kunta7339373.7.2026 klo 12:18 - 31.7.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhde17.8.2026 tai sopimuksen mukaanOsittainen etätyömahdollisuusSote-sopimuksen mukaan (S3SAT100)