Haetaan vakinaista kiertävää lastenhoitajaa Kurkelan ja Kurjenpuiston päiväkoteihin 30.9. alkaen tai sopimuksen mukaan.
Keravan kaupungin kasvatuksen ja opetuksen toimialalla on haettavana vakituinen varhaiskasvatuksen kiertävän lastenhoitajan tehtävä. Toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Kurkelan ja Kurjenpuiston päiväkodeissa.
Näin onnistut tehtävässä
Arvostamme sensitiivistä työotetta, lasten ja työtovereiden arvostamista sekä joustavaa ja positiivista asennetta. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tiimityön osaamista. Toivomme, että näet lapsissa olevat vahvuudet ja oman roolisi lasten hyvinvoinnin edistäjänä. Arvostamme innovatiivisuutta ja positiivista
Tule meille työkaveriksi, tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan keravalaisten lasten hyvinvointiin omien vahvuuksiesi mukaisesti. Keravalla sinua odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni, suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Keravalla varhaiskasvatuksen perusrakenteet ovat kunnossa. Päiväkotiyksiköt ovat sopivan kokoisia, henkilöstöresurssit ovat hyvät ja sijaisjärjestelyt toimivat. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Toiminnassamme näkyvät Keravan kaupungin arvot; inhimillisyys, osallisuus ja rohkeus. Meillä iloitaan onnistumisista yhdessä ja autetaan toinen toisiamme. Keravalla on vankka historia osallistavaan, keskustelevaan ja kehittävään toimintakulttuuriin. Meillä on lupa kokeilla, yrittää ja erehtyä sekä heittäytyä rohkeasti uuteen.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, jonka kesto on enintään 6kk.
Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Lisätietoja
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-kiertava-lastenhoitaja-kerava-02-241-24/
- Kurkelan ja Kurjenpuiston päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- KERAVA-02-241-24
- 2493,35
- 13.9.2024 15:30 - 26.9.2024 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaKeravaVarhaiskasvatuksen lastenhoitajatKunta
Roosa Kittelä, roosa.kittela@kerava.fi, 040 318 2195
Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,02 (asteikolla 1-5). Olemme mukana Vastuullinen työpaikka -yhteisössä ja sitoudumme sen periaatteisiin.
Sijainti
Käenkatu 10
04230 Kerava