Skip to main content
Jobs in Organisations Top menu
  • Varhaiskasvatuksen avustaja Tuuletuvan päiväkotiin Evijärvelle.

    Kauhavan kaupunki ilmoittaa haettavaksi määräaikaisen varhaiskasvatuksen avustajan toimen ajalle 13.1.-31.5.2025 päiväkoti Tuulentupaan Evijärvelle.

    Tuulentuvan päiväkodissa toimii 4 lapsiryhmää. Avustajan tehtävä sijoittuu ensisijaisesti kahden lapsen avustamiseen, työskentelyä on myös muissa lapsiryhmissä. Työtehtävä on kokoaikainen 38,25h/vko ja sisältää vuorotyötä, joka voi sijoittua sekä arkipäiville että viikonlopuille.

    Avustajan tehtävänä on tukea, auttaa, ohjata ja kannustaa lasta osallistumaan ryhmän toimintaan ja toimimaan itsenäisesti. Avustaja on osa kasvattajatiimiä, ja vastaa osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta, arjen kuntoutuksesta, turvallisuudesta sekä huoltajien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Arvostamme aitoa ja välittävää vuorovaikutusta.

    Voit olla alalla jo työskennellyt, alan opintoja suunnitteleva tai muutoin sopiva työskentelemään päiväkodissa. Kiinnostuneisuus ja mahdollinen kokemus lapselle annettavan tuen toteuttamismuodoista katsotaan eduksi.

    Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55). Toimessa on kahden (2) kuukauden koeaika.

    Hakemus ja sähköisesti liitetyt todistusjäljennökset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Hakemus voidaan toimittaa myös postitse osoitteeseen Kauhavan kaupunki, Varhaiskasvatuspalvelut, Härmäntie 18, 62300 HÄRMÄ.

    Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta voidaan tehdä heti soveltuvan hakijan löytyessä.

    Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Tuulentuvan päiväkodin johtaja Janni Joutsen p. 040-5371905
    Lisätietoja voi kysyä myös sähköpostitse janni.joutsen(at)edukauhava.fi
    Varmimmin tavoitettavissa 18-20.12.2024 tai 7.1.2025 jälkeen

    Tietoa organisaatiosta

    .

    Sijainti
    Voltintie 8
    62500 Evijärvi

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Suggested jobs

    Kauhavan kaupunki

    Opettajien lyhytaikaiset sijaisuudetDeadline for applications31.12.202515:00

    Key: 497043

    Kauhavan kaupunki

    Koulunkäynninohjaajien lyhytaikaiset sijaisuudetDeadline for applications31.12.202515:00

    Key: 497059

    Kauhavan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen avustajaDeadline for applications31.1.202512:00

    Key: 635969

    Kuntarekry

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.