Skip to main content
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö

Hakuaika päättyy 31.8.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme Jämsään varhaiskasvatuksen aluepäällikköä.

Jämsässä on kolme varhaiskasvatusaluetta, joiden johtamisesta vastaavat työparina varhaiskasvatuksen aluepäällikkö ja pedagoginen asiantuntija. Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö toimii oman alueensa päiväkotien ja perhepäivähoidon johtajana yhdessä pedagogisen asiantuntijan kanssa. Aluepäällikkö vastaa oman alueensa henkilöstö- ja taloushallinnosta sekä turvallisuusjohtamisesta. Varhaiskasvatuksen aluepäällikön työparina työskentelevä varhaiskasvatuksen pedagoginen asiantuntija vastaa alueen pedagogisesta johtamisesta.
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö kuuluu varhaiskasvatuksen johtoryhmään.

Täytettävä virka sijoittuu läntiselle varhaiskasvatusalueelle, johon kuuluu tällä hetkellä kolme (3) erikokoista päiväkotia, joista yksi on vuorohoitopäiväkoti.

Odotamme Sinulta:
- kokemusta varhaiskasvatuksen/ päiväkodin johtamisesta
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja muutosten johtamiseen
- hyvää organisointi- ja päätöksentekokokykyä
- talous- ja henkilöstöjohtamisen osaamista ja käytettävien järjestelmien hallintaa
- osallistavaa, kehittämismyönteistä ja ratkaisukeskeistä työotetta
- hyviä vuorovaikutustaitoja

Kokemus vuorohoidosta katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle:
- Työterveyspalvelut Mehiläisessä
- Edenred liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun
- Mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen
- Ammattitaitoisen ja tiimihenkisen työyhteisön
- Esihenkilön ja varhaiskasvatuksen johtoryhmän jatkuvan tuen
- Mahdollisuuden satunnaisiin etätyöpäiviin
- Työaikapankki mahdollistaa joustavan työajan käytön

Kelpoisuusvaatimukset:
- Tehtävään vaaditaan varhaiskasvatuslain (540/2018 § 31) mukainen päiväkodin johtajan kelpoisuus:
Kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin tehtävään (26 tai 27 §) ja kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito tai lain 75 §:n siirtymäsäännöksen mukainen kelpoisuus
- Kelpoisuusvaatimuksiin sisältyvät lisäksi Suomen perustuslain 731/1999 125.2 §:n mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin.

Palvelussuhde alkaa 1.1.2027, muuttuu erikseen sovittavana aikana viransijaisuudeksi ja vakituiseksi viraksi 1.5.2027. Palvelussuhteen alussa tehtävään valittu perehtyy tehtävään ja alueeseen mm. nykyisen viranhaltijan opastuksella.

Valintaprosessissa hyödynnetään henkilöarviointia. Valintaa tehdessämme huomioimme hakemuksen ja koulutuksen lisäksi työkokemuksen varhaiskasvatuksessa sekä varhaiskasvatuksen/ päiväkodin johtajan tehtävissä, haastattelussa muodostuneen käsityksen hakijan soveltuvuudesta ja henkilöarvioinnin tuloksia. Haastattelupäivä on tiistai 15.9.2026 ja toteutetaan lähihaastatteluna Jämsässä. Haastattelukutsu lähetetään haastatteluun valituille noin viikkoa ennen haastattelua.

Virkaan valitun on ennen valintapäätöksen vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, esitettävä rikosrekisterilain § 6.2 mukainen rikosrekisteriote 30 pv:n kuluessa valintapäätöksen vastaanottamisesta ja esitettävä alkuperäiset pätevyyden osoittavat todistukset. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetusalan henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES).

Virkaan valitun edellytetään osallistuvan palvelussuhteen alussa Jämsän kaupungin työterveyshuollon suorittamaan työhöntulotarkastukseen, joka sisältää huumausainetestauksen.

Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

http://www.jamsa.fi

Varhaiskasvatusjohtaja Maija Jääskeläinen puh. 040 507 9571, maija.jaaskelainen(at)jamsa.fi
Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Elina Hurme puh. 0400 867 345

Jämsän kaupunki/Varhaiskasvatus

Jämsä on noin 20 000 asukkaan yhteisöllinen, palveluhenkinen ja yllättävän monipuolinen kaupunki. Jämsässä on reilusti harrastus- ja työmahdollisuuksia, uudet koulut sekä kaikki sujuvan arjen takaavat palvelut.

Jämsän kaupunki on noin 600 työntekijän kehitysmyönteinen työyhteisö, jossa on nykyaikainen työympäristö ja työvälineet. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan ja tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden toteutumista seurataan jatkuvasti.

Paattilantie 2

Jämsä 42100

Tutustu työnantajaan
Jämsän kaupunki
Jämsän kaupunki/Varhaiskasvatus
JAMSA-02-37-2614.8.2026 klo 14:00 - 31.8.2026 klo 12:00VakinainenVirkasuhde1.1.20274236,47 - 4417,42 €
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Jämsän kaupunki
Jämsän kaupunki/Varhaiskasvatus
JAMSA-02-37-2614.8.2026 klo 14:00 - 31.8.2026 klo 12:00VakinainenVirkasuhde1.1.20274236,47 - 4417,42 €

Haluamme kuulla kokemuksiasi kuntarekry.fi-sivuston käyttämisestä sivuston sisällön ja toiminnallisuuksien kehittämiseksi. Vastaamalla lyhyeen kyselyyn voit osallistua SuperLahjakortin arvontaan, lisätietoja kyselystä ja arvonnasta löydät kyselylomakkeen alusta! Vastaa kyselyyn tästä.