Skip to main content
Uinninvalvoja

Hakuaika päättyy 26.10.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Kotkan kaupungin liikuntapalveluissa on haettavana kaksi uinninvalvojan vakituista työsuhdetta.

Kotkan kaupungin liikuntapalveluissa on haettavana kaksi (2) uinninvalvojan vakituista työsuhdetta 1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Liikuntapalveluiden kohderyhmä on laaja aina vauvaikäisistä ikääntyviin liikuntapalveluiden käyttäjiin. Vuosittainen liikuntatilojen käyttömäärä on vakiintunut noin 1,5 miljoonaan käyntikertaan. Kotkassa toimii kaksi uimahallia ja kesäaikaan maauimala. Uinninvalvoja toimii liikuntapäällikön alaisuudessa liikuntapalveluiden uinninvalvontatehtävissä.

Kelpoisuusehtona tehtävään on vähintään ammatillinen perustutkinto tai vastaava. Uinninvalvojan tulee olla 18 vuotta täyttänyt ja hänellä tulee olla suoritettuna ensiapukurssi. Tehtävään valitun on suoritettava myös hyväksytysti uinninvalvojan testiuinti. Eduksi luetaan myös kokemus uinninvalvontatehtävistä sekä suoritettu SUH:n uinninvalvojakurssi. Lisäksi työssä onnistumiseen tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, joustavuutta, paineensietokykyä sekä kykyä työskennellä itsenäisesti.

Työaikamuoto on yleistyöaika 38,25 h/vk. Tehtävät sisältävät ilta- ja viikonlopputyötä. Tutkinto- ja työtodistukset sekä CV pyydetään haastatteluun kutsutuilta. Haastattelut voidaan aloittaa hakuaikana. Tehtävissä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Tehtäviä haetaan ensisijaisesti kirjautumalla sähköiseen rekrytointijärjestelmään. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 040 352 4737 (ma-pe klo 7-14). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen: Kotkan kaupunki/kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA.

http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/ http://www.facebook.com/kotkankaupunki

Liikuntapäällikkö Jan Pirinen p. 040 192 9638 jan.pirinen@kotka.fi

Liikuntapalvelujen yksikkö

Kotka on eloisa kaupunki meren äärellä, vain reilun tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta. Kotkan kaupunki pitää reilusti huolta työntekijöistään ja tarjoaa jatkuvasti koulutusta ja monipuolista virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa. Myös E-passi on käytössä. Kotkassa on komea merellinen asuinympäristö, jonka palkitut puistot tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia. Kotkassa asut aina lähellä palveluita ja Suomenlahden tai Kymijoen rantaa, kohtuuhinnalla. Kotkan kaupunki on savuton työnantaja.

Kotkalaiset ovat ystävällisiä ja lähestyttäviä - ja ylpeitä rakkaasta kotikaupungistaan. Liity rohkeasti joukkoomme! Katso lisätietoja www.kotka.fi .

Kotka

Kotka 48100

  • Tobacco-free workplace
  • UNICEF Child Friendly City
  • Tutustu työnantajaan
    Kotkan kaupunki
    Liikuntapalvelujen yksikkö
    KOTKA-02-16-2612.10.2026 klo 04:00 - 26.10.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan2KVTES:n mukainen tasopalkka 2680,62 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kotkan kaupunki
    Liikuntapalvelujen yksikkö
    KOTKA-02-16-2612.10.2026 klo 04:00 - 26.10.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan2KVTES:n mukainen tasopalkka 2680,62 €/kk

    Haluamme kuulla kokemuksiasi ja ajatuksiasi tämän hetken työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn ja osallistu 80 euron arvoisen GoGift SuperLahjakortin arvontaan! Lisätietoa kyselystä ja arvonnasta löydät kyselylomakkeen alusta täältä (webropol.fi).