Deadline for applications 18.11.2026 at 23:59
Lääkäri, tule mukaan matkallemme kohti Suomen parasta terveydenhuoltoa! Tahdomme tarjota kuntalaisille vaikuttavia palveluja oikeaan aikaan. Tarjolla on toistaiseksi voimassa olevia virkoja Pirkanmaan hyvinvointialueella Tampereen sydämessä.
Panostamme Pirkanmaan hyvinvointialueella perusterveydenhuollon vahvistamiseen ja siksi haemme neljää terveyskeskuslääkäriä vahvistamaan osaavaa joukkoamme. Tehtävä sijoittuu ensisijaisesti Tammelakeskukseen Tampereella. Tammelakeskus sijaitsee aivan keskustan kupeessa, hyvien kulkuyhteyksien varrella ja lähellä monipuolisia palveluita.
❤️ Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti, edetä urallasi ja vaikuttaa tulevaisuuden terveyspalveluihin.
❤️ Terveysasemalla terveyskeskuslääkärinä työnkuvasi on monipuolinen ja laaja-alainen. Oman kiinnostuksen mukaisesti sinulla on mahdollisuus työskennellä myös esimerkiksi neuvola- ja kouluterveydenhuollossa. Meillä pääset tutustumaan hoidon jatkuvuuteen käytännössä ja sinulla on hoitajatyöpari. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä myös digiklinikan lääkärin tehtävissä osana tehtävänkuvaasi.
❤️ Pirhan päivystysvelvoitteen mukaisesti työsi sisältää myös arki-iltojen (ma-to klo 16-20) päivystysvuoroja, noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Työhösi voi sisältyä myös digiklinikan ja Hatanpään kiirevastaanoton vuoroja viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Päivystyksestä maksetaan lääkärisopimuksen mukainen tuntipalkka korotettuna päivystyskertoimilla, tai vaihtoehtoisesti niistä voi kerryttää joustovapaita tunti tunnista.
❤️ Toimintamme kehittyy jatkuvasti ja toivommekin myös sinulta kehitysmyönteistä asennetta. Meillä saat työhösi hyvän perehdytyksen ja lisäksi panostamme sisäisiin koulutuksiin.
❤️ Työsi tueksi saat mukavan ja innostavan työyhteisön!
Olet kelpoinen virkaan, mikäli olet Suomessa laillistettu lääkäri. Toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin valittaessa katsomme eduksi yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinnon. Edellytämme hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Arvostamme aiempaa kokemusta terveyskeskuslääkärin työstä, perusterveydenhuollon toimintaympäristön tuntemusta sekä hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja. Toivomme sinulta itsenäistä ja potilaslähtöistä työotetta, kehitysmyönteistä asennetta sekä halua sitoutua pitkäjänteiseen työskentelyyn ja perusterveydenhuollon kehittämiseen.
Lisätietoja:
✔️ Aloituksesta sovimme kanssasi erikseen.
✔️ Työ on kokoaikainen päivätyö, mutta myös osa-aikaisesta työskentelystä voidaan sopia.
✔️ Viroissa noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.
✔️ Sinun tulee toimittaa vaadittavat todistukset terveydentilasta kuukauden sisällä työn aloittamisesta, ja työhöntulotarkastuksen tekee työterveydenhuolto Pirte.
Jätä hakemus Kuntarekryssä! Kerromme mielellämme lisää, joten olethan yhteydessä!
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Tarjoamme hyvät työsuhde-edut kuten vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla, työnantajan lounasedun ja tyhy- sekä Virkisty Vapaalla ry:n toimintaa.
Palkan lisäksi maksetaan työkokemuslisää, joka on kolme prosenttia viiden työvuoden jälkeen ja kahdeksan prosenttia kymmenen työvuoden jälkeen. Myös saman alan työ toisella työnantajalla luetaan mukaan. Työvuosien perusteella lasketaan lisäksi vuosilomat, joita on mahdollista ansaita jopa 38 päivää eli noin 7,5 viikkoa vuodessa. Työkokemuslisä ja vuosilomat määräytyvät kulloinkin voimassa olevien virka- ja työehtosopimusten mukaisesti.
Tutustu palkkaukseen ja henkilöstöetuihimme tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut.
Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja ja 55 §:n mukainen hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Ylilääkäri Tiina Viitaniemi, tiina.m.viitaniemi@pirha.fi, p. 040 133 6725
Tammelakeskus, vastaanottopalvelut
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Tampere
Tammelakeskus, vastaanottopalvelut
Tammelakeskus, vastaanottopalvelut