Tule sosiaalityöntekijäksi Kymenlaakson hyvinvointialueen pohjoiseen lastensuojeluun Kouvolaan. Haussa on määräaikainen sosiaalityöntekijän viransijaisuus ajalle 1.10.-31.12.2024.
Kymenhva:n lastensuojelu jakautuu kolmeen toimipisteeseen, jotka ovat Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa.
Haemme sosiaalityöntekijää määräaikaiseen 3 kuukauden viransijaisuuteen Kymenhva:n lastensuojelun Kouvolan toimipisteeseen, jossa työskentelee 17 sosiaalityöntekijää, 10 sosiaaliohjaajaa ja 12 perheohjaajaa. Lastensuojelussa tehdään yhdennettyä sosiaalityötä viidessä eri tiimissä. Lisäksi laitos- ja perhehoidon koordinaattorit muodostavat oman erillisen tiiminsä. Lastensuojelun tiimit työskentelevät systeemisesti (suhdeperustaisesti).
Tiimien esihenkilöinä toimivat johtavat sosiaalityöntekijät.
Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävänä lapsi- ja perhekohtaisessa lastensuojelussa on lapsen ja nuoren tilanteen arviointi, asiakkaiden ohjaus ja neuvonta, asiakassuunnitelmaneuvotteluiden pitäminen sekä lastensuojelutoimenpiteistä päättäminen.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän pätevyys (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) 7§. Toivomme kokemusta lastensuojelun sosiaalityöstä ja lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka omaa tutkinto-opiskelijapaikan ja riittävät sosiaalityön opinnot.
Työ edellyttää liikkumista, joten ajokortti on suositeltava. Virkasuhteeseen valitulla on velvollisuus esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6§/2 momentin mukainen rikosrekisteriote, laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002). Koeaika on 1,5 kk. Tehtäväkohtainen palkka on 4163,94 €/kk.
Lastensuojelun sosiaalityön sisältö on monipuolista ja haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Työ on itsenäistä, mutta tiimin ja lähiesihenkilön tuki on koko ajan saatavilla. Työn tukena on mahdollista hyödyntää myös lakiasiantuntijan apua. Työtä tukevat säännölliset tiimikohtaiset työnohjaukset, erilaiset täydennyskoulutukset sekä kehittämis- ja työhyvinvointipäivät. Sosiaalityön opiskelijoita tuetaan opinnoissa. Sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus etätyöpäiviin. Lastensuojelun toimisto sijaitsee helppojen kulkuyhteyksien päässä.
Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon.
Haastattelut järjestetään viikolla 39.
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kymenlaakson-hyvinvointialue/
Minttu Ketonen
johtava sosiaalityöntekijä
p. 0400 853232
Miia Uotila
johtava sosiaalityöntekijä
p. 044 2238885.
browser-warning-description