Sosiaaliohjaaja, työllistyminen / Socialhandledare, sysselsättningen (Porvoo/Borgå)

Application time ends  4.12.2024 12:00

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue etsii SOSIAALIOHJAAJAA vakituiseen virkaan 2.1.2025 alkaen. Tehtävä sijoittuu työllistymistä edistävään monialaiseen yhteistoimintamallin (TYM) pariin.

TYM on monialainen verkostotyön toimintamalli, jossa edistetään asiakkaan työelämäosallisuutta ja kiinnitetään huomiota esimerkiksi työ- ja toimintakyvyn haasteisiin. Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaan verkoston kanssa. Hyvinvointialueen TYM-tiimi koostuu johtavasta sosiaalityöntekijästä, sosiaalityöntekijästä, viidestä sosiaaliohjaajasta, toimistosihteeristä sekä terveydenhoitajan resurssista. Teemme työtä osana TYM-verkostoa, johon kuuluvat työvoimaviranomainen ja Kela. Kehitämme yhdessä myös alueen TYM-työtä ja teemme yhteistyötä kuntien kanssa. Palvelu toimii keskitetyn tiimin kautta Porvoon keskustassa, josta jalkaudutaan alueelle.

TYM-prosessissa sosiaaliohjaaja työskentelee valmentavalla otteella asiakkaan kanssa. Työnkuvaan kuuluu sosiaalihuoltolain mukainen työskentely, kuten päätösten tekeminen. Vaikka työtä tehdään monialaisesti, työnkuva vaatii myös itsenäistä päätöksentekoa. Tehtävä edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä pitkäjänteistä tavoitteellista työskentelytapaa. Kokemus työllisyyden hoidosta sekä toimeentulotuen käsittelystä katsotaan eduksi.

Työtäsi tukevat toimivat rakenteet, kuten säännölliset tiimikokoukset ja työnohjaus. Saat oman tiimin ja esihenkilösi tuen lisäksi myös tueksesi Itä-Uudenmaan TYM-verkoston. Henkilöstöetuina saat Epassin lounas-, liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaedun. Työterveyspalvelut ovat Mehiläisessä. Tarjoamme myös mahdollisuuden tehdä etätyötä sopimuksen mukaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen kelpoisuus sekä rekisteröinti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin (Valvira). Edellytämme yhden kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kotimaisen kielen tyydyttävää suullista taitoa.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työaika on 38,25 h/vk. Tehtäväkohtainen palkka on 2991,23 e/kk. Valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on esittänyt työterveyshuollon arvion edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä kuukauden kuluessa työn aloittamisesta.

Lähetä hakemuksesi 4.12.2024 klo 12 mennessä. Haastattelut pidetään 2.12. ja 9.12. klo 14 ja 15. Lisätietoja antaa johtava sosiaalityöntekijä Marie von Schoultz, marie.von.schoultz@itauusimaa.fi, puh. 040 168 4308 ja sosiaaliohjaaja Päivi Mäkelä, paivi.makela@itauusimaa.fi, puh. 040 193 6168.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue toimii seitsemän kunnan alueella: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Olemme kaksikielinen hyvinvointialue, jossa työskentelee noin 2600 ammattilaista. Meiltä löytyy lähes 200 erilaista tehtävänkuvaa. Olemme ura- ja kehittymismahdollisuuksia tarjoava työnantaja ja meillä on koulutus- ja kehittämismyönteinen ilmapiiri.

__ __ __ __ __ __ __ __ __ __

Östra Nylands välfärdsområde söker en SOCIALHANDLEDARE för en ordinarie tjänst med början 2.1.2025. Uppgiften förläggs till den samarbetsmodellen för sektorsövergripande stöd som främjar sysselsättningen (TYM).

TYM är en multiprofessionell verksamhets- och nätverksmodell, där klientens deltagande i arbetslivet främjas genom att till exempel beakta utmaningar i arbets- och funktionsförmågan. Vi samarbetar intensivt med klientens nätverk. Välfärdsområdets TYM-team består av en ledande socialarbetare, en socialarbetare, fem socialhandledare, en byråsekreterare och en hälsovårdare. Vi arbetar i TYM-nätverket tillsammans med arbetskraftsmyndigheten och FPA. Vi utvecklar tillsammans också områdets TYM-arbete och samarbetar med kommunerna. Tjänsten erbjuds via ett centralt team i Borgå centrum, varifrån man åker ut till området.

I TYM-processen arbetar socialhandledaren tillsammans med klienten och handleder hen. Arbetsuppgifterna innefattar arbete i enlighet med socialvårdslagen, till exempel att fatta beslut. Fastän arbetet sker multiprofessionellt, krävs det också självständigt beslutsfattande. Uppgiften förutsätter god samarbetsförmåga och social kompetens och ett långsiktigt, målmedvetet verksamhetssätt. Erfarenhet av skötseln av sysselsättningen och behandlingen av utkomststöd ses som en fördel.

Ditt arbete stöds genom till exempel regelbundna möten med teamet och arbetshandledning. Utöver stödet från ditt eget team och din chef får du också ett starkt och kompetent stöd från TYM-nätverket i Östra Nyland. Personalförmåner som ges är lunch-, sport-, kultur-, välmående- coh pendlingförmån i Epassi. Företagshälsovården handhas av Mehiläinen. Vi erbjuder också möjlighet att arbeta på distans enligt överenskommelse.

Behörighetsvillkor är behörighet enligt 8 § i lagen om yrkesutbildade personer inom socialvården (817/2015) och legitimation som yrkesutbildad person beviljad av Valvira. De språkkunskaper som krävs är goda muntliga och skriftliga kunskaper i det ena inhemska språket samt nöjaktiga kunskaper i det andra inhemska språket.

Anställningsvillkoren följer det allmänna SH-avtalet. Arbetstiden är 38,25 h/vecka. Den uppgiftsrelaterade lönen uppgår till 2991,23 euro/månad. Prövotiden är sex månader. Valet är villkorligt tills den som valts till uppgiften inom en månad efter att arbetet inletts har uppvisat en bedömning från företagshälsovården om sina förutsättningar att sköta arbetsuppgifterna.

Skicka in din ansökan senast 4.12.2024 kl. 12. Intervjuerna ordnas 2.12 och 9.12 kl. 14 och kl. 15. Ytterligare information ges av ledande socialarbetare Marie von Schoultz, marie.von.schoultz@itauusimaa.fi, 040 168 4308 och socialhandledare Päivi Mäkelä, paivi.makela@itauusimaa.fi, 040 193 6168.

Östra Nylands välfärdsområde verkar inom ett område med sju kommuner: Askola, Borgå, Lappträsk, Lovisa, Mörskom, Pukkila och Sibbo. Vi är ett tvåspråkigt välfärdsområde med cirka 2 600 yrkespersoner i personalen. Hos oss är nästan 200 uppgiftsbeskrivningar företrädda. Vi är en arbetsgivare som erbjuder karriär- och utvecklingsmöjligheter och vi har ett utbildnings- och utvecklingsvänligt klimat.

#sosiaalityö #socialarbete

Contact information

johtava sosiaalityöntekijä Marie von Schoultz, marie.von.schoultz@itauusimaa.fi, puh. 040 168 4308 ja sosiaaliohjaaja Päivi Mäkelä, paivi.makela@itauusimaa.fi, puh. 040 193 6168.

Apply now

Organisations jobs

Employer Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä,; Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista siirtyi kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023. Hyvinvointialue työllistää yli 2600 henkeä ja on yksi alueen suurimmista työnantajista. Read about employer