Deadline for applications 16.11.2026 at 12:00
Haetaan päätoimista tuntiopettajaa Hiltulanlahden kouluun
Kuopion kaupungin sivistystoimialalla on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä 07.01.2027 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Hiltulanlahden koulu.
Tehtäväkuvaus: Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä (luokanopetus) vuosiluokilla 1 - 6
Päätoiminen tuntiopettaja tulee työskentelemään kolmiryhmäisissä muuntojoustavissa oppimisympäristöissä luokilla 1-6 resurssi- ja samanaikaisopettajana tai luokilla 1-3 luokanopettajana. Päätoimisen tuntiopettajan edellytetään tukevan omalla toiminnallaan Hiltulanlahden koulun yhteisöllistä toimintakulttuuria, sitoutuvan yhteisopettajuuteen ja tiimitoimintaan sekä koulun pedagogiseen suunnitelmaan ja arvoihin. Koulun arvot ja pedagogisen käsikirjan runko ovat nähtävillä Hiltulanlahden koulun nettisivulla.
Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 luokanopettajan kelpoisuus.
Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme monimuotoisten opetus- ja arviointimenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti.
Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto.
Opetustuntien määrä on vähintään 16 vvt.
Palkkaus: OVTES;n I kalleusluokan mukaan
Lisäksi maksetaan tehtävälisä 15,34 €/kk ja tuloksellisuuslisä 0,94 % ja
luokanopettajille, joilla ei ole kaksoiskelpoisuutta, toistaiseksi voimassa oleva TVA-lisä 103,95 €/kk.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.
Haastattelut on suunniteltu pidettäviksi viikoilla 48-49.
Lisätietoja antaa Hiltulanlahden koulun rehtori Harri Korteniemi, puh. 044-718 7758.
Kuopion kaupunki, Sivistystoimiala, Hiltulanlahden koulu
Olemme yli 126 000 asukkaan yliopistokaupunki, jonka tavoite on olla hyvän elämän pääkaupunki jokaiselle kuopiolaiselle ja esimerkki muulle maailmalle. Rakennamme sitä yhdessä 3 500 työntekijän voimin. Olemme saaneet aikaan merkityksellisiä hetkiä kuopiolaisille jo 250 vuoden ajan. Kuopio on vahva koulutuskaupunki, jonka laadukkaat kasvun ja oppimisen polut ulottuvat varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen. Yhteistyö eri koulutusasteiden välillä on sujuvaa.
Kuopio
- Remote work: Ei etätyömahdollisuutta
- Working time format: Kokoaikainen
Kuopion kaupunki, Sivistystoimiala, Hiltulanlahden koulu
Kuopion kaupunki, Sivistystoimiala, Hiltulanlahden koulu