Haemme päiväkotityöntekijän sijaista Omenalehdon päiväkotiin ajalle 1.8.2024-31.5.2025.
Omenalehdon päiväkoti on pieni kahden ryhmän päiväkoti, jossa päiväkotityöntekijä pääsee tiiviiksi osaksi työyhteisöä ja osallistumaan monipuolisesti talon arkeen.
Päiväkotityöntekijä vastaa yksikön ruoka-ja siivoushuollosta. Työtehtäviin kuuluu ruuanjakelu, tiskaus, aamupuuron valmistus, pyykki/ vaatehuolto. Lisäksi avustamista lapsiryhmässä mahdollisuuksien mukaan.
Kelpoisuusvaatimuksena on perhepäivähoitajan tai laitoshuoltajan koulutus tai työkokemuksen kautta hankittu osaaminen sekä hygieniapassi.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen taito.
Edellytämme oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyvää tilanne arviontia sekä kykyä huomioda lapsia.
Arvostamme:
- yhteistyötaitoja
- kykyä suunnitella ruokahuolto ja siivous joustavasti ja lapsiryhmät huomioiden
Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen työ, jonka voi itse suunnitella ja toteuttaa.
Lisäksi tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.
Koeaika on viisi kuukautta.
Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Haastattelut pidetään viikolla 22.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paivakotityontekija-vsa905-02-159-24/
- Varhaiskasvatus / Omenalehdon päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- VSA905-02-159-24
- 1.8.2024
- KVTES:n mukaan
- Sopimusala: KVTES
- 10.5.2024 08:55 - 24.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarhaiskasvatuksen muut tehtävätPohjanmaaVaasaKunta
Päiväkodin johtaja Päivi Ahlsved, puh. 040 575 0372
Sivistystoimen ammattilaisemme kulkevat vaasalaisten lasten ja nuorten rinnalla päiväkodin portilta koulutien viimeiseen kevätjuhlaan saakka. Osaajiemme ansiosta Vaasassa on tarjolla laaja kattaus laadukkaita kulttuuri- ja kirjastopalveluita, liikunnan riemua ja oivalluksia opistoilla – niin nuorille kuin aikuisille.
Sijainti
Vaasa
65100 Vaasa