Skip to main content
Nuorisotoiminnan ohjaaja

Hakuaika päättyy 17.9.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Lempäälän kunnan nuorisopalvelut hakee vakituista nuorisotoiminnan ohjaajaa.

Tehtävän pääpainopisteenä on Lempäälän keskustan alueella tehtävä nuorisotyö. Työpiste sijaitsee pääsääntöisesti Halkolan nuorisotilalla, ja työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä työparin kanssa.

Nuorisotoiminnan ohjaajana tuet lasten ja nuorten kasvua ja hyvinvointia, vahvistat heidän osallisuuttaan sekä autat heitä rakentamaan valmiuksia toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä.

Työtehtäviin kuuluu monipuolisesti nuorisotyön eri osa-alueita, kuten nuorisotilatoimintaa, kulttuurista ja digitaalista nuorisotyötä, työpajatoiminnan suunnittelua ja toteutusta sekä loma-aikojen toiminnan järjestämistä.
Lisäksi tehtävään kuuluu aktiivinen työskentely moniammatillisissa verkostoissa sekä yhteistyö nuorten, huoltajien, oppilaitosten, hyvinvointialueen, järjestöjen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen työn nuorisoalalla sekä osaavan ja kannustavan työyhteisön tuen. Tehtävässä menestyminen edellyttää oma-aloitteista työotetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä ohjaustaitoja sekä vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Viikoittainen työaika on 38,25 tuntia. Työhön sisältyy säännöllisesti ilta- ja viikonlopputyötä.

Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Valituksi tulleen henkilön tulee toimittaa ennen työsuhteen vastaanottamista nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto.

Lempäälän kunnan tapahtumissa ja tiloissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Hakuvaiheessa rekrytoijalta piilotetaan hakijan tunnistetiedot yhdenvertaisen hakijakokemuksen varmistamiseksi. Rekrytoija ei siis näe seuraavia tietoja: nimi, syntymäaika, sukupuoli, yhteystiedot ja liitteet esim. CV ja erillinen hakukirje. Rekrytoivalla esihenkilöllä on pääsy yllä mainittuihin hakijoiden tunnistetietoihin vasta, kun päätös haastatteluihin kutsumisesta on tehty.

http://www.lempaala.fi

Voit kysyä lisätietoja rekrytoinnista anonyymisti, jolloin voit olla yhteydessä Päivi Humalamäkeen sähköpostitse etunimi.sukunimi@lempaala.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi rekrytoivalle esihenkilölle.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.

Hyvinvointi- ja elinvoimapalvelut

Lempäälä lähelläsi – tervetuloa Suomen suurimpaan kyläyhteisöön!

Lempäälä on kasvava ja kehittyvä noin 25 000 asukkaan kunta Tampereen naapurissa, erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Meillä kaikki on lähellä – arki sujuu ja elämykset löytyvät käden ulottuvilta. Viemme kuntaa rohkeasti eteenpäin yhteistyössä aktiivisten yhteisöjen ja osaavien yritysten kanssa.

Kuntakonsernissamme työskentelee noin 1000 eri alojen osaajaa. Lempäälässä työntekijät tunnetusti viihtyvät. Tarjoamme laajat henkilöstöedut: monipuoliset työterveyspalvelut sekä liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi-, työmatka- ja lounasedut tukevat arkea ja jaksamista.

Työympäristömme turvallisuus ja yhdenvertaisuus ovat meille tärkeitä arvoja. Meillä tehdään työtä toisiamme tukien sekä lempeästi arvostaen – kuntalaisten parhaaksi.

Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Lempäälää!

Halkolantie 16

Lempäälä 37500

  • Tobacco-free workplace
  • UNICEF Child Friendly City
  • We Invest in Orientantion
  • Good Mood Workplace
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Lempäälän kunta
    Hyvinvointi- ja elinvoimapalvelut
    LEM-15-24-263.9.2026 klo 09:30 - 17.9.2026 klo 23:59VakinainenTyösuhde24.9.2026Ei etätyömahdollisuuttaKVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Lempäälän kunta
    Hyvinvointi- ja elinvoimapalvelut
    LEM-15-24-263.9.2026 klo 09:30 - 17.9.2026 klo 23:59VakinainenTyösuhde24.9.2026Ei etätyömahdollisuuttaKVTES