Porvoon kaupungin nuorisopalveluiden loistava tiimi hakee joukkoonsa nuoriso-ohjaajaa alueelliseen nuorisotyöhän Kevätkumpuun. Työ alkaa mahdollisimman pian ja kestää vuoden loppuun asti 31.12.2024. Kyseessä on nuorisotyöntekijän sijaisuus.
Porvoon kaupungin nuorisopalveluiden loistava tiimi hakee joukkoonsa nuoriso-ohjaajaa alueelliseen nuorisotyöhän Kevätkumpuun ajalle 1.10. - 31.12.2024. Kyseessä on nuorisotyöntekijän sijaisuus.
Porvoon nuorisopalvelut tarjoavat monipuolisia palveluja porvoolaisille nuorille. Toteutamme yhteisöllistä, yksilöllistä sekä yhteiskunnallista nuorisotyötä ja panostamme nuorten omaehtoiseen toimintaan sekä vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen. Nuorisotyö Porvoossa on osa vahvaa ammatillista verkostoa ja teemme tiivistä yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Olemme ylpeitä toiminnastamme, palveluistamme sekä motivoituneesta henkilökunnastamme! Porvoon nuorisotyön perussuunnitelman löydät nuorisopalveluiden nettisivuilta.
Työn pääsääntöinen toimipiste on Kevätkummun nuorisotilassa, Nuokalla Kantele-talossa. Saman katon alla toimivat myös suomen- ja ruotsinkieliset alakoulut, varhaiskasvatus ja kirjasto. Alueella on 3 työntekijää. Työssä pärjää suomen kielellä, mutta ruotsin kielen osaaminen helpottaa työntekoa.
Nuoriso-ohjaajan tehtävässä:
• ohjaat nuoria pääsääntöisesti nuorisotilalla, kouluilla ja nuorten vapaa-ajalla
• suunnittelet ja toteutat toimintaa yhdessä nuorten kanssa
• viestit monikanavaisesti ja nuorten käyttämillä viestialustoilla
• toteutat tapahtumia ja teemailtoja yhteistyössä muiden työntekijöiden kanssa .
Nuoriso-ohjaajana edistät yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksien toteutumista sekä kestävää kehitystä toiminnoissamme. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen tehtävän, jossa saat käyttää osaamistasi joka päivä. Tätä työtä ei tehdä yksin, vaan pääset osaksi osaavaa tiimiämme.
Parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen antavat nuoriso- vapaa-ajan ohjaajan tai nuoriso- ja yhteisöohjaajan tutkinto. Myös muu tehtävään soveltuva koulutus ja työkokemus nuorten parissa työskentelystä otetaan huomioon. Toivomme sinulta halua kohdata ja toimia lasten ja nuorten kanssa, osaamista toiminnan ohjauksesta ja rohkeutta olla jämäkästi aikuinen. Tehtävässä vaaditaan hyviä yhteistyötaitoja.
Palkkaus on 2263,98 €/kk + mahdolliset kokemusvuosilisät. Työaika on 38,25 h viikossa. Työskentelemme nuorten kanssa heidän vapaa-ajallaan, eli työ on ilta- ja viikonloppupainotteista.
Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote. Koeaika on puolet työsuhteen kestosta.
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin 2.10.2024 klo 12 mennessä, Hae työpaikkaa -linkin kautta. Haastattelemme jo hakuajalla.
Lisätietoja tehtävästä antaa nuorisotyön koordinaattori Nora Thesleff puh. 040 1209252 nora.thesleff@porvoo.fi tai nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama puh. 040 5500 580, nina.jorkama@porvoo.fi
Lisätietoja
https://www.porvoo.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/nuorten-porvoo/
https://www.porvoo.fi/app/uploads/2023/06/Porvoo_henkilostoohjelma2023_FI_SAAVUTETTAVA.pdf
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/nuoriso-ohjaaja-prv-50-64-24/
- Nuorisopalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde2-vuorotyö
- PRV-50-64-24
- xxx tai sopimuksen mukaan
- Palkkaus KVTES:n mukaan
- 18.9.2024 14:30 - 2.10.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaNuorisoalaPorvooUusimaaKunta
Lisätietoja tehtävästä antaa nuorisotyön koordinaattori Nora Thesleff puh. 040 1209252 nora.thesleff@porvoo.fi tai nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama puh. 040 5500 580, nina.jorkama@porvoo.fi
Kaunis ja historiallinen Porvoo on vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kaupunki. Se on myös yli 50 000 asukkaan unelmien kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.
Kattavat palvelut, elävä kaksikielisyys ja sijainti metropolin vaikutusalueella tekevät kaupungistamme houkuttelevan työ- ja asuinpaikan.
Porvoon kaupunki työllistää noin 2 500 henkilöä monipuolisissa tehtävissä.
Uskomme, että monimuotoinen työyhteisö rikastuttaa työpaikkaamme ja auttaa meitä saavuttamaan parempia tuloksia yhdessä. Odotamme hakemuksia henkilöiltä, joilla on erilaisia taustoja ja kokemuksia.
Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Tuemme osaamisen ja työnkuvan aktiivista kehittämistä.
Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.
Sijainti
Porvoo
06100 Porvoo