Deadline for applications 17.11.2026 at 23:59
Haemme nyt lähihoitajaa Kuntouttava arviointijakso kotona -tiimiin.
Tässä tehtävässä työskentelet ikääntyneiden kotona asumisen, toimintakyvyn ja mahdollisimman itsenäisen arjen tukena.
Tehtäväsi
Kuntouttava arviointijakso kotona on uusille asiakkaille suunnattu, säännöllistä kotihoitoa edeltävä toimintamalli ja osa asiakkaan palvelutarpeen arviointia. Jakso toteutetaan asiakkaan omassa kodissa moniammatillisesti, suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti.
Työssäsi tuet asiakkaan toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista kuntoutumista tukevin keinoin. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja niin, että hän pystyy asumaan omassa kodissaan mahdollisimman omatoimisesti ja turvallisesti.
Kuntouttava arviointijakso voi käynnistyä palvelutarpeen arvioinnin tai sairaalasta suunnitellun kotiutumisen yhteydessä. Jakson voi käynnistää myös iäkkään henkilön oma tai hänen läheistensä huoli itsenäisestä kotona pärjäämisestä. Jakson aikana selvitetään asiakkaan yksilöllinen palveluntarve ja arvioidaan, millaista tukea hän tarvitsee kotona asumiseensa.
Jakson päätteeksi arvioit yhdessä moniammatillisen tiimin, asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa kotona asumista tukevien ja turvaavien palvelujen tarvetta. Säännöllisen kotihoidon aloittaminen edellyttää kuntouttavaa arviointijaksoa. Jos jakson jälkeen asiakkaalla todetaan säännöllisen kotihoidon tarve, hänelle laaditaan henkilökohtainen hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa sovitaan hoitoon osallistuvien työnjaosta ja hoidon yksilöllisestä toteuttamisesta.
Työ on kaksivuorotyötä arkisin ja viikonloppuisin.
Mitä tarjoamme sinulle
Saat itsenäisen, monipuolisen ja vaihtelevan työn, jossa pääset työskentelemään asiakkaiden omassa arkiympäristössä osana moniammatillista tiimiä. Vaikka työskentelet itsenäisesti, saat tueksesi vahvan tiimin ja esihenkilön.
Saat tehtävän alkaessa perusteellisen perehdytyksen työhön.
Mitä odotamme sinulta
Arvostamme innostusta uuden oppimiseen sekä joustavuutta. Työkokemus ikääntyneiden palveluista ja RAI-arviointivälineen tuntemus ovat sinulle eduksi tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa.
Ajokortti ja oman auton käyttö ovat työssä välttämättömiä ja työ edellyttää hyvää suomen kielen taitoa. Eduksi katsomme voimassa olevan LOVe-lääkeluvan ja hyvät tietotekniset taidot.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen perustutkinto (lähihoitaja) tai alan aikaisempi kouluasteinen tutkinto sekä voimassa oleva rekisteröinti JulkiTerhikki- ja JulkiSuosikki-rekisterissä.
Kiinnostuitko tehtävästä? Hae mukaan Kuntouttava arviointijakso kotona -tiimiin ja tule tukemaan ikääntyneiden mahdollisuuksia asua omassa kodissaan mahdollisimman itsenäisesti ja turvallisesti. Etenemme rekrytoinnissa jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä.
Tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulla on mahdollisuus saada erilaisia lisiä, esim. työkokemuslisä (3-8%). Työkokemuslisää maksetaan hyväksi laskettujen työvuosien perusteella ja mukaan lasketaan myös muilla työnantajilla tehty saman alan työ. Jos sinulla on hyväksi luettavaa työkokemusta yli 15 vuotta, voit nopeastikin ansaita lomaa korkeimman taulukon mukaan eli jopa 38 päivää vuodessa, joka tarkoittaa 7,5 viikkoa lomaa vuodessa.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Olemme nikotiiniton työpaikka.
Tehtävässä edellytetään voimassa olevaa lääkehoitolupaa tai lääkehoitoluvan suorittamista kuukauden kuluessa työsuhteen alusta.
Ikääntyneiden palveluiden rekrytointi
ikapalveluidenrekry@varha.fi
p. 040 578 5892 (arkisin klo 9-15)
Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Kotona asumista tukevat palvelut
Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa!
Me olemme #hyvintekijät!
Työpaikan mukaan
Loimaa 32200
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Kotona asumista tukevat palvelut
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Kotona asumista tukevat palvelut