Skip to main content
Jobs in Organisations Top menu
  • Joutsan yhtenäiskoulussa ja lukiossa on haettavana kuvataiteen ja käsityön tuntiopettajan tehtävä alkaen 1.8.2025.

    Opetustunteja on, lukuvuodesta riippuen, 13,5 - 16,5. Perusopetuksen tunnit ovat kuvataiteen ja tekstiilityön opetusta. Lukiossa opetustunnit ovat kuvataidetta.

    Valitulle on mahdollisesti tarjolla taidetyöpajojen opettamista Puulan seutuopistossa.

    Mahdollisuus myös pitää koululaisille kuvataidekerhoa.

    Joutsan yhtenäiskoulussa ja lukiossa opiskelee noin 350 oppilasta ja opiskelijaa. Ammattitaitoista ja työstään innostunutta henkilökuntaa on noin 50. Hyvinvointi on koulukeskuksessamme keskiössä. Olemme myös Vihreän lipun koulu.

    Joutsa sijaitsee nelostien varressa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Meillä on monipuolisten työtehtävien lisäksi mukava ja innovatiivinen työyhteisö josta noin puolet kulkee töihin Jyväskylästä ja sen lähialueilta. Tervetuloa joukkoomme!

    Haemme joukkoomme innostunutta sekä vuorovaikutustaitoista opettajaa.

    Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on OVTES + paikallinen lisä. Paikallinen lisä on pätevällä aineenopettajalla 5,7%. Muut ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti, Puulan seutuopiston tuntien palkkaus OVTES F liite mukaan. Tehtävän koeaika on 6 kuukautta.

    Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä nähtäväksi hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi, sekä kelpoisuutta osoittavat todistukset ja nimikirjanote tai ansioluettelo ennen tehtävän vastaanottamista.

    Lisätietoja

    http://www.joutsa.fi
    https://peda.net/joutsa/yhtenaiskoulu

    Näytä lisää
    • Joutsan kunta
    • Osa-aikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
    • JOU-05-9-25
    • 1.8.2025
    • OVTES
    • 2.4.2025 21:16 - 16.4.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritKeski-SuomiJoutsaKunta
    Yhteystietomme

    Yhtenäiskoulun ja lukion tunneista rehtori Ulpu Silvasti 040 487 8112 ja apulaisrehtori Kustaa Hautamäki 040 528 6920, Puulan seutuopiston rehtori Markku Tyni 040 653 3165

    Tietoa organisaatiosta

    Oletko miettinyt, millaista olisi työskennellä keskellä kauneinta Järvi-Suomea, ylväiden havumetsien ja kimmeltävien vesistöjen rauhassa? Missä on tilaa vapaa-ajan unelmille sekä perhe-elämälle? Sen tarjoaa Sinulle kätevän kokoinen kuntamme eteläisessä Keski-Suomessa. Joutsassa on mahdollisuus avaraan asumiseen, järkeviin työmatkoihin, turvalliseen koulutiehen ja aktiiviseen harrastamiseen. Joutsa sijaitsee 4-tien varrella ja tarvittaessa kaupunkiin hurauttaa hetkessä. Kannattaa siis hakea töihin Joutsan kunnalle, täällä kaikki arvokas on lähellä ja palvelut ovat hyvät sekä laadukkaat kaikkiin elämänvaiheisiin. Työn vastapainoksi löydät luonnon rauhaa, mukavasti kulttuuria sekä hyviä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille.

    ”Upeat puitteet, edullinen asuminen ja kätevät etäisyydet eivät itsessään tee paikkakunnasta hyvää kotikuntaa. Sen tekevät ihmiset.”

    Työnantajana Joutsan kunta panostaa työntekijöidensä työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Tarjolla on hyvät TYHY- edut ja työntekijöiden hyvinvoinnista huolehditaan myös vapaa-ajalla. Työntekijänä saat käyttöösi Epassi Flexin sekä kerran viikossa pääset ilmaiseksi uimaan Leivonmäen uimahalliin. Tarjolla on myös muita TYHY-etuja. Lisäksi Joutsan kunnassa saat mukavan työyhteisön, työyhteisössä on hyvä pössis ja tekemisen meininki. Kunta panostaa työntekijöidensä ammattitaidon kehittämiseen sekä ylläpitämiseen ja kannustaa kouluttautumaan.
    Joutsan kunta on sitouttanut työntekijöitään hyvin ja pitkät työsuhteet puhuvat asian puolesta. Kunta työllistää noin 150 henkilöä.
    Joutsan kunta on savuton ja tuoksuton työpaikka.

    Sijainti
    Koulutie 2
    19650 Joutsa

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Suggested jobs

    Joutsan kunta

    Erityisluokanopettajan virka yksilölliseen pienryhmäänDeadline for applications16.4.202520:23

    Key: JOU-05-3-25

    Joutsan kunta

    Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan virkaDeadline for applications16.4.202515:00

    Key: JOU-05-5-25

    Joutsan kunta

    Kuvataiteen ja käsityön tuntiopettajaDeadline for applications16.4.202515:00

    Key: JOU-05-9-25

    Joutsan kunta

    Perusopetuksen valmistavaan opetukseen opettajiaDeadline for applications16.4.202515:00

    Key: JOU-05-4-25

    Joutsan kunta

    Suomi toisena kielenä opettajaDeadline for applications16.4.202515:00

    Key: JOU-05-6-25

    Joutsan kunta

    Koulunkäynninohjaaja yksilölliseen pienryhmäänDeadline for applications16.4.202515:00

    Key: JOU-05-8-25

    Joutsan kunta

    Erityisluokanopettajan virka yläkouluunDeadline for applications16.4.202515:00

    Key: JOU-05-10-25

    Kuntarekry

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.