Skip to main content
Koulunkäynninohjaaja, Nummenpakan koulu

Hakuaika päättyy 31.7.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule mukaan tekijöiden joukkoon – mahdollisuuksien Turkuun!

Haemme koulunkäynninohjaajia (2) Nummenpakan kouluun, joka on n. 900 oppilaan yhtenäiskoulu.

Täytettävissä vakansseissa toimivat henkilöt tulevat sijoittumaan työtehtävissään lukuvuonna 2026-27 yläkoulun puolella erityisluokkiin Nummenpakan koulun Aurajoen yksikköön (vuosiluokat 7-9).

Tehtävä alkaa 7.8.2026 ja on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde.

Työtehtävät keskittyvät ensisijaisesti erityisluokkien oppilaiden ohjaukseen ja tukemiseen, mutta tarvittaessa myös pienryhmässä opiskelevien oppilaiden ohjaukseen sekä yleisopetuksen oppilaiden ohjaukseen.

Koulunkäynninohjaajan tehtäviin sisältyy mm. luokassa opettajan työparina toimimista, oppilaiden avustamista ja ohjaamista erilaisissa oppimistilanteissa, yksilöohjausta, läksytuen antamista sekä välitunneilla ja siirtymätilanteissa mukana olemista.

Haemme ohjaajaa, jolla on reippautta tarttua toimeen ja kasvatuksellinen ote lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä.
Tehtävässä edellytetään työn kannalta riittävän hyvää suomen kielen taitoa ja peruskoulun oppimäärien hyvää hallintaa.

Työaika määritellään lukuvuosittain koulun tarpeen mukaisesti, kuitenkin väh. 20 h/vko. Työaika lv.2026-27 on n. 30 h/vko. Työnteko ja palkanmaksu voidaan keskeyttää koulujen loma-aikoina.

Haastattelut kutsutuille hakijoille järjestetään Nummenpakan koulun Aurajoen yksikössä ma 3. - ke 5.8.2026 välisenä aikana.

Tule mukaan töihin kouluun, jossa oppiminen on iloa ja kohtaaminen on arvokasta!

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto taikka ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto.

Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

Odotamme sinulta, että
• kohtaat oppilaat/opiskelijat yksilöinä ja haluat ohjata ja tukea lapsen/nuoren kasvua
• olet kielitietoinen ja huomioit oppilaiden/opiskelijoiden kielellisen taustan
• sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
• olet aktiivinen ja kehittämismyönteinen tiimityöntekijä

Arvostamme:
- taitoa ja kykyä toimia haastavissa ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa
- oma-aloitteisuutta ja joustavuutta
- kokemusta ja osaamista tukea tarvitsevien oppilaiden ohjaamisesta
- kokemusta monikulttuurisesta koulusta

Turun koulut tarjoavat suuren kaupungin edut:
• kollegoiden tuki ja vahva yhteisöllisyys - et jää yksin
• toimiva moniammatillinen yhteistyö opiskeluhuollon ammattilaisten kanssa
• mahdollisuus toimipaikan vaihtoon ja urapolkujen kehittämiseen
• aktiivinen kehittämiskulttuuri ja tiimityö

Turun kaupungin palveluksessa saat:
• monipuolisia koulutusmahdollisuuksia
• Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
• Tyky-rannekkeen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa.

Työpaikan osoite:
Nummenpakan koulu Aurajoen yksikkö (vuosiluokat 7-9) Papinkatu 4, 20540 Turku

Koulun kotisivut:
https://blog.edu.turku.fi/nummenpakka/

https://blog.edu.turku.fi/nummenpakka/ https://www.turku.fi/perusopetus

Lisätiedot:
rehtori Jukka Laine
jukka.laine@edu.turku.fi

Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Perusopetus, Perusopetus, itä, Nummenpakan koulu

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua!

Aurajoen varrella, maailman kauneimman saariston sylissä asuu jo yli 210 000 turkulaista. Vuonna 2029 kaupunkimme täyttää 800 vuotta, ja sitä kohti kuljemme kestävyys edellä.

Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä. Yli 6 000 ammattilaista monipuolisissa tehtävissä työskentelee ei vain tätä päivää, vaan myös tulevaisuutta varten.

Papinkatu 4

Turku 20540

  • Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Turun kaupunki
    Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Perusopetus, Perusopetus, itä, Nummenpakan koulu
    TKU00-40-1108-2617.7.2026 klo 08:00 - 31.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde7.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2KVTESKVTES:n mukaan
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Turun kaupunki
    Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Perusopetus, Perusopetus, itä, Nummenpakan koulu
    TKU00-40-1108-2617.7.2026 klo 08:00 - 31.7.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde7.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2KVTESKVTES:n mukaan